Otteluennakko: Vain voitto riittää KuPS:lle FC Noahia vastaan

Kuopion Palloseura taistelee jatkopaikasta Euroopan Konferenssiliigan 1. karsintakierroksella torstaina, kun KuPS isännöi Kuopion Väre Areenalla FC Noah Jerevania. Ottelu alkaa torstaina 15.7. kello 19.00. 

Joukkueet kohtasivat toisensa ensimmäisessä osaottelussa viime viikon torstaina. Silloin Jerevanin Vazgen Sargasjan Stadionlla pelatussa ottelussa kotijoukkue oli maalin verran vahvempi ja voitti ottelun 1-0. Pelitapahtumista loppunumerot eivät juurikaan kerro, sillä ottelun ainoa maali syntyi KuPS:n pelaajan tekemänä – epäonnisesti omaan nuottaan. 

Kuvaavaa on, ettei kotijoukkueella ollut ensimmäisessä osaottelussa käytännössä yhtään maalipaikkaa. Kuopiolaisista Anton Popovitch kolisutteli ottelun avausjaksolla tolppaan ja toisella puoliajalla Lucas Rangelille pedattiin avopaikka, josta brassi kuitenkin latasi pallon taivaan tuuliin. 

Ensimmäisessä osaottelussa KuPS oli ottelun hallitsevampi osapuoli. Pallonhallinta oli keltamustilla, mutta murtautuminen laadukkaisiin maalipaikkoihin oli vaikeaa. Kamppailupelaamisessa kotijoukkue oli myös kuopiolaisvieraita edellä.

KuPS luotti Armeniassa tuttuun 3-4-2-1 muodostelmaan, jota joukkue on käyttänyt leijonanosassa tämän kauden otteluistaan. FC Noahin arveltiin pelaavan neljän alakerralla, mutta joukkue esitti hienoisen yllätyksen ryhmittymällä liki tismalleen samaan muotoon KuPS:n kanssa. 

Vierasjoukkueen puolustuslinjan muodostivat kokeneet Jefferson Oliveira, sekä joukkueen kapteeni Denys Dedechko, sekä useimmiten laitapuolustajana nähti Mikhail Kovalenko. Käytännössä joukkue puolusti viiden pelaajan alakerralla, kun wingbackit Saná Gomes ja Jordy Ararat valuivat toppareiden tasalle KuPS:n pallonhallintavaiheessa.

Joukkueen parhaimmistoon kuului avausottelussa keskikentän pohjan Benik Hovhannisyan, joka oli isossa vastuussa joukkueen pelinavaamisvaiheessa. Hovhannisyanin vierellä likaisesta työstä huolehti odotetusti latvialainen Eduard Emsis.

Kärjen alapuolella joukkueella pelasivat Pavel Kireenko, sekä todella taitava ja hyvän potkutekniikan omaava Petro Avetisyan. Keskushyökkääjänä kamppailuvoimaa ja maalivainua joukkueelle toi kokenut Aleksandr Karapetyan, joka kuitenkin pysyi hyvin KuPS:n puolustuksen vartioinnissa. 

Torstaiseen otteluun nyt vierasjoukkueena pelaava FC Noah tuskin tekee suuria muutoksia ja on hyvin todennäköistä, että KuPS pääsee hallitsemaan jälleen vahvasti palloa. Suurin kysymys onkin, miten kuopiolaiset pystyvät murtautumaan maalipaikoille tiiviisti puolustavaa FC Noahia vastaan.

”Haluamme kotiyleisön tuen taaksemme”

1-0 tappioasemasta lähteminen toiseen osaotteluun ei ole KuPS:n kannalta ihanteellinen, mutta toisaalta KuPS:n urakkaa helpottaa niin sanotun vierasmaalisäännön poistuminen tämän kauden euro-otteluihin. 

Käytännössä vierasmaalisäännön poistuminen tarkoittaa, että mikäli yhteismaalit ovat kahden pelatun 90-minuuttisen jälkeen tasan, ottelussa edetään 2×15 minuutin pituiseen jatko-otteluun. Mikäli tilanne on tasan myös jatko-ottelun päätteeksi, ratkaisua haetaan rangaistuspotkukilpailusta.

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Simo Valakari näki omiensa edesottamuksissa ensimmäisessä osaottelussa paljon hyvää, mutta samalla luonnollisesti myös parantamisen varaa.

”Se oli aika klassinen euro-otteluparin ensimmäinen osaottelu. Molemmat joukkueet hieman tunnustelivat toisiaan ja sitä, miten toinen joukkue pelaa. Ehdottomasti hyvää meidän pelaamisessamme oli, että pystyimme kontrolloimaan tempoa ja peliä pallon kanssa. Pidimme vastustajan pois maalipaikoilta ja loimme samalla itse riittävän määrän paikkoja. Niin kuin aina jalkapallossa, sattumalla on oma osuutensa lopputuloksen suhteen. Tappioasema vaikeuttaa aavistuksen toiseen osaotteluun lähtemistä, mutta toisaalta lähdemme aina jokaiseen otteluun voittamaan. Lähtökohdat ovat sikäli täysin samat, mitä ne olivat viikko sitten Armeniassa. Ainoastaan voitto kelpaa ja sitä me lähdemme hakemaan”, Valakari kertoo. 

Avausottelussa FC Noah ei tarjonnut KuPS:n valmennukselle suuria yllätyksiä. Valakarin mukaan suurin yllätys oli se, kuinka varovaisesti jerevanilaisjoukkue hyökkäsi kotiottelussaan.

”He pitivät aina 5-6 pelaajaa pallon alla ja hyökkäsivät vain muutamalla pelaajalla. Toisaalta me kontrolloimme peliä niin hyvin pallon kanssa, ettemme antaneet heille mahdollisuuksiakaan hyökätä meidän isoihin tiloihin. Emme antaneet heille tilaa emmekä aikaa, vaan prässipelimme toimi hyvin”, Valakari miettii.

Päävalmentajan mielestä joukkueen isoin kehityskohta on viimeisellä kolmanneksella, jonne KuPS tarvitsee lisää vaarallisuutta.

”Uskon, että FC Noah tulee puolustamaan torstaina vahvasti. Meidän pitää olla rohkeita, mutta pitää samalla hyvä kenttätasapaino. Hyökkäyspelaamisessamme tarvitsemme enemmän juoksuja linjan taakse ja enemmän pelaajia boksiin tekemään maaleja. Kun saamme maalipaikan, meidän on oltava kliinisiä”, Valakari arvioi voiton salaisuuksia.

Ratkaiseva ottelu pelataan Kuopiossa, ja Valakari haluaakin kotiyleisön täyden tuen joukkueen taakse.

”Me tehdään kyllä ottelussa tarvittavat maalit, mutta emme voi avata omaa peliämme täysin heti alusta asti, vaan pelata tasapainoisesti, rohkeasti ja vauhdikkaasti. Meillä on hyvä joukkue täynnä loistavia pelaajia ja haluamme kotiyleisömme täyden tuen taaksemme”, Valakari toivoo.

UEFA Europa Conference League 1. karsintakierroksen toinen osaottelu KuPS-FC Noah torstaina 15.7. kello 19 Kuopion Väre Areenalla.