Otteluennakko: Suomen Cup jatkuu – KuPS ja MP vastakkain legendaarisessa Savon Derbyssä

Jalkapallon Suomen Cup jatkuu Kuopion Palloseuran osalta maanantaina 13. kesäkuuta, kun keltapaidat matkustavat Suomen Cupin 6. kierroksella Mikkelin Palloilijoiden vieraaksi. Ottelu potkaistaan käyntiin Mikkelin Urheilupuistossa kello 19.

KuPS aloitti oman cup-taipaleensa 5. kierrokselta, jossa keltapaidat kaatoivat Ykkösen EIF:n komeasti maalein 5-1. 

Mikkelin Palloilijoiden urakka Suomen Cupissa alkoi 4. kierroksella. Cupin avausottelussaan MP kaatoi Kolmosessa pelaavan Joensuun Riverballin 0-8, ja edellisellä kierroksella toinen Ykkösen joukkue FF Jaro kaatui rankkarien päätteeksi. 

2000-luvulla joukkueet ovat kohdanneet virallisissa otteluissa toisensa viidesti – kahdesti Ykkösessä ja kolme kertaa Suomen Cupissa. Edelliset kolme ottelua ovat peräisin Suomen Cupista ja kaikki cup-kohtaamiset ovat kääntyneet KuPS:n voitoiksi. Kaudella 2004 joukkueet mittelivät kahdesti Ykkösessä, jolloin kertaalleen pisteet jaettiin ja MP voitti otteluista toisen.

Kaiken kaikkiaan joukkueet ovat pelanneet Suomen Cupissa vastakkain kuudesti, joista jokaisella kerralla ottelu on päättynyt KuPS:n voittoon.

Savon Derby

Kuopion Palloseuran ja Mikkelin Palloilijoiden välisiä otteluita tituleerataan Savon Derbyksi. Näissä otteluissa on vuosikymmenien saatossa nähty useita ikimuistoisia otteluita – KuPS:n kannalta karvaitakin.

Savon Derbyjen historia ulottuu 1960-luvulle. SM-sarjan kaudella 1966 MP pelasi ensimmäistä kertaa Suomen korkeimmalla sarjatasolla ja vieraili Kuopiossa juhannuksen kynnyksellä 22.6.1966 historian ensimmäisessä Savon Derbyssä. MP juotti KuPS:lle karvasta kalkkia ja voitti lähes 5.000 katsojan (todellisuudessa yleisömäärä oli huomattavasti suurempi) edessä silloisen sarjakärjen KuPS:n tylysti 0-4. Kauden päätteeksi Kuopiossa juhlittiin kuitenkin Suomen mestaruutta MP:n kaudenkin päättyessä hienosti neljänteen sijaan.

Kaudella 1977 SM-sarjan toiseksi viimeisellä kierroksella joukkueet kohtasivat Mikkelissä 25.9.1977. KuPS haki Mikkelin Urheilupuistosta 1-3 voiton kahdella Olavi Rissasen ja yhdellä Ossi Loikkasen täysosumalla. Voitto varmisti KuPS:lle hopeamitalit ja samalla varmistui myös MP:n tippuminen sarjatasoa alemmas.

Kuopiolaisittain kirvelevin muisto Savon Derbyistä on lokakuulta 1992. Joukkueet pelasivat vastakkain kauden viimeisellä kierroksella Kuopion Väinölänniemellä ja panokset olivat hurjat. Ennen viimeistä kierrosta KuPS oli sarjassa 10. sijalla, eli kiinni suoran säilyjän paikassa. KuPS:n kanssa tasapisteissä 31 pisteessä sijalla 11 oli huonomman maalieron FC Oulu ja sarjajumbona otteluun tullut MP oli kaksikkoa pisteen perässä. MP:n paidassa pelannut KuPS-kasvatti Juha ”Jämä” Karvinen upotti komean vapaapotkun KuPS-maaliin ja Karvisen maalin turvin MP voitti ottelun 0-1. Samaan aikaan FC Oulu pelasi tasapelin omassa ottelussaan ja näin KuPS jätettiin sarjajumboksi. Jumbosija tiesi keltapaitojen tippumista Ykköseen ja samalla päättyi KuPS:n 44 vuoden mittainen yhtäjaksoinen ajanjakso pääsarjassa. 

2000-luvun yksi sykähdyttävimmistä kuopiolaisista jalkapallomuistoista on niin ikään mikkeliläistä joukkuetta vastaan, vaikkei 28.10.2000 pelattua ottelua voikaan täysin tituleerata Savon Derbyksi. KuPS sai Ykkösen ylemmän loppusarjan viimeisessä ottelussa vastaansa vuonna 1999 Mikkelin Palloilijoiden ja Mikkelin Kissojen seurafuusiona syntyneen FC Mikkelin Väinölänniemelle. Ilman panosta pelanneet mikkeliläisvieraat saivat vastaansa sarjanoususta taistelevan Kuopion Palloseuran. Yleisöä Väinölänniemen syyskeliin oli virallisesti pakkautunut yli 4.500 katsojaa, joskin todellinen yleisömäärä oli huomattavasti ilmoitettua suurempi. Ottelun ainoan osuman iski rangaistuspotkusta KuPS:n Tero Taipale ja Kuopiossa päästiin juhlimaan paluuta Veikkausliigaan.

Odotettu kohtaaminen

Mikkeliläisen jalkapalloilun kulta-ajat ajoittuivat 1970-luvulle. Mikkelissä päästiin juhlimaan Suomen Cupin voittoa vuosina 1970 ja 1971 ja Mestaruussarjan hopeaa MP:lle kilahti 1970 ja 1972. Vielä 1990-luvun alussa MP kuului Suomen kärkiseuroihin, kun joukkueelle pujotettiin kauden 1990 päätteeksi pronssiset ja vuotta myöhemmin hopeiset mitalit. Kauden 1991 Veikkausliiga-hopean jälkeen ilonaiheet mikkeliläisessä jalkapalloilussa ovat kuitenkin olleet vähissä ja kauden 1996 päätteeksi MP tippui Ykköseen, eikä joukkue ole sen koommin pääsarjassa pelannut. Kaudella 1996 MP:a edusti muun muassa muuan Shefki Kuqi.

KuPS:n ja MP:n kamppailut ovat aina olleet odotettuja taisteluita, mutta nyt Suomen Cupin 6. kierroksen ottelu on pitkästä aikaa merkityksellisin. Joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä ottelua on pelattu Suomen Cupissa tammikuussa 2017 ja maaliskuussa 2016 pienen yleisömäärän edessä aikana, jolloin MP palloili Kakkosessa. Nyt ilmassa on kuitenkin jälleen hehkua ja Ykkösessä kauden pirteästi aloittanut MP antaneekin KuPS:lle kovan vastuksen. Ottelun voittajalle on luvassa paikka Suomen Cupin puolivälieriin.

Juha Pasojan MP

MP:n päävalmentajana toimii Suomen maajoukkueessakin pelannut ex-toppari Juha Pasoja. Pelaajauransa Jyväskylän JJK:ssa päättänyt Pasoja tietää derby-ottelun hengen ja hän on tehnyt hyvää työtä MP:n peräsimessä. 

45-vuotias kemiläislähtöinen Pasoja otti MP:n päävalmentajan tehtävät kaudelle 2020 ja joukkue on vakiinnuttanut asemansa Ykkösen keskikastissa pitkän Ykkösen ja Kakkosen välimaastossa seilanneen hissivaiheen jälkeen. 

Tämän kauden MP on aloittanut Ykkösessä kahdella voitolla, kolmella tasapelillä ja kahdella tappiolla. Seitsemästä ottelusta naaratut yhdeksän pistettä oikeuttavat tasaisessa Ykkösessä kahdeksanteen sijaan, mutta toisaalta liigakarsijan paikalla olevaan ja ottelun enemmän pelanneeseen SJK Akatemiaan piste-ero on vain kuusi pistettä. Edellisissä kahdessa ottelussaan MP on nipistänyt pisteet sarjakärki TPS:lta ja sarjakolmosena olevalta EIF:lta. 

Pelaamisessaan MP varioi omaa ryhmitystään usein vastustajansa mukaan. Osan otteluistaan joukkue on pelannut neljän alakerralla, mutta joukkueen pelaaminen taipuu sujuvasti myös kolmen alakertaan. 

Viime kaudesta MP:n pelaajamateriaali koki varsin suuria muutoksia, mutta joukkueen rakenne vaikuttaa olevan hyvin terveellä pohjalla. Joukkueessa on tarpeeksi kokeneempia pelaajia, mutta myös paljon nuoria tulevaisuuden nimiä, etunenässä seuran oma kasvatti ja juuri Suomen U21-maajoukkueessa debytoinut Topi Keskinen.

MP:n pelaajista KuPS-taustaa on maalivahti Aleksi Honka-Hallilalla, joka siirtyi MP:n paitaan tammikuun lopussa. KuPS:ssa kausilla 2016-2019 edustanut Joona Hiltunen siirtyi tälle kaudelle Mikkeliin isoin odotuksin Joensuun JIPPO:sta, mutta Hiltusen kautta on varjostanut loukkaantumiset.

”Pelissä mukavaa vastakkainasettelua”

Kuopion Palloseura palasi maajoukkuetauolta harjoituskentälle maanantaina 6. kesäkuuta. Keltapaidat saivat alleen ehjän harjoitusviikon, vaikkakin joukkueen vahvuudesta on edelleen sivussa pelaajia maajoukkuekomennuksien vuoksi. 

Viikonloppuna kuopiolaiset harjoittelivat hieman poikkeuksellisesti Itkonniemen luonnonnurmella, jolla haettiin tuntumaa seuraaviin luonnonnurmella pelattaviin vierasotteluihin. Pieni tauko raskaan alkukauden päätteeksi on tehnyt joukkueelle hyvää.

”Pelaajat ovat aina pienen loman jälkeen hyvin tuoreina niin henkisesti, kuin myös fyysisestikin. Harjoitukset ovat myös osoittaneet sen, että pelaajamme ovat jälleen valmiina tositoimiin. Torstain Ilves-ottelu tuli myös hyvään paikkaan ja senkin perusteella kaikki on kunnossa MP-ottelua varten”, kertoo KuPS:n valmentaja Pasi Tuutti.

KuPS:n päävalmentaja Simo Valakari odottaa mielenkiinnolla Mikkelin Urheilupuistossa pelattavaa cup-ottelua.

”On mukava päästä taas pelaamaan panoksellisia pelejä pienen tauon jälkeen. HJK-ottelun jälkeen vedimme hetken happea ja sen jälkeen olemme jatkaneet meidän pelaamisemme työstämistä. MP-ottelua odotan todella innolla ja on myös hienoa, että pelissä on mukavaa vastakkainasettelua”, päävalmentaja Valakari viittaa Savon Derbyn henkeen.

Itse ottelusta Valakari odottaa tasaista kamppailua, eivätkä keltapaidat lähde Mikkeliin aliarvioimaan sarjatasoa alempana pelaavaa vastustajaansa.

”Emme voi missään nimessä aliarvioida vastustajaamme, sillä varsinkin cup-kilpailussa seuraukset ovat kohtalokkaat. MP:lla on selkeä tapa pelata ja heillä on myös hyviä yksilöitä, jotka pystyvät parhaana päivänään haavoittamaan ihan ketä vaan”, Valakari varoittaa.

Suomen Cupin 6. kierroksen ottelu Mikkelin Palloilijat – Kuopion Palloseura maanantaina 13.6. 2022 kello 19.00 Mikkelin Urheilupuistossa!