OTTELUENNAKKO: KuPS – PK-35 Vantaa la klo 14.00

Mestaruustaistelu jatkuu oman kotiyleisön edessä Väre Areenalla

Naisten jalkapallovaltikka siirtyy Suomessa tänä vuonna uuteen osoitteeseen. Sarjajohdossa oleva Kuopion Palloseura jatkaa omaa tiivistä mestaruustaisteluaan tämän viikon lauantaina, jolloin PK-35 Vantaa saapuu keltamustan vastustajaksi. Subway Kansallisen Liigan ylemmän loppusarjan kolmannen sarjakierroksen kotiottelu alkaa Väre Areenalla kello 14.00.

Pelin alkaessa vietetään pieni palkitsemishetki: tehohyökkääjät Lavdije Begolli ja Gentjana Rochi ovat molemmat saavuttaneet sadan pelatun liigaottelun rajan ja kaksikko palkitaan tämän johdosta ottelun pelaajaesittelyjen yhteydessä.

Kuopion ja Tikkurilan välinen tiukka kaksintaistelu

Suomen mestaruustaistelu huipentuu loppusarjan kolmella viimeisellä ottelukierroksella. Edellinen sarjakierroksen lopputulokset merkitsivät sitä, että viime vuoden tuplamestarijoukkue Åland United menetti viimeisetkin matemaattiset mahdollisuutensa mestaruuden uusimiseen pudoten lopullisesti kultajunan kyydistä. Mestaruuskamppailu tiivistyi näin Kuopion Palloseuran ja Tikkurilan Palloseuran väliseksi kaksintaisteluksi. Nämä kaksi joukkuetta kohtaavat toisensa liigakauden viimeisessä ottelussa Kuopiossa lokakuun yhdeksäntenä päivänä.

Tämän kauden liigamestaruus saattaa ratketa jo lauantain sarjakierroksella. Kuopiolaiset johtavat liigaa tällä hetkellä neljän pisteen etumatkan turvin. Etumatka kasvaa seitsemän pisteen suuruiseksi, mikäli KuPS voittaa vantaalaiset ja TiPS häviää samanaikaisesti kotonaan Ålandille. Mestaruuskamppailu ratkeaisi näin kuopiolaisten eduksi kaksi sarjakierrosta ennen pelikauden päättymistä. KuPS-joukkueen ajatukset ovat kuitenkin vain ja ainoastaan seuraavassa yksittäisessä ottelussa, eikä tulevia mahdollisuuksia mietitä vielä tässä vaiheessa sen enempää.

Ojala: ”Me keskitymme vain omaan peliimme”

KuPS on jyrännyt tällä kaudella vakuuttavalla tavalla ja pelillinen taso aiotaan pitää korkeana lauantain kotipelissäkin. ”Isona ajatuksena meillä on ollut koko ajan, että me keskitymme vain ja ainoastaan omaan peliimme. Oman pelin kautta me etenemme tätä sarjakautta eteenpäin yksi ottelu kerrallaan ja me aloitimme keskiviikkona valmistautumisen tähän lauantaiseen PK-otteluun”, päävalmentaja Ollipekka Ojala muistuttaa.

KuPS-joukkue osoitti jälleen vahvaa luonnettaan kairaamalla edellisellä sarjakierroksella 3-4-vierasvoiton Ahvenanmaalta. Vierasvoittoon vaadittiin huippuluokan joukkuevenymistä vaikeassa paikassa ja siinä myös onnistuttiin. Hyökkääjä Aino Kröger viimeisteli Maarianhaminassa upean hattutempun. ”Isossa kuvassa se ottelu osoittaa, miten me olemme vuosien varrella kehittyneet. Ensin me johdimme 1-3, sitten peli oli tasan 3-3 ja lopussa me vielä pystyimme iskemään voittomaalin. Nyt me kykenemme voittamaan tuollaisia tiukkoja taistelupelejä”, Ojala kuvailee voiton merkitystä. Pientä parannettavaa jäi lauantaiseen kotiotteluunkin.

Nousukuntoinen cup-finalisti saapuu haastamaan kotijoukkuetta

”Nyt me haluamme enemmän palata pelin kontrollointiin. Maarianhaminassa kontrolli katosi 1-3-tilanteessa ja sen jälkeen pelistä tuli sirkusta. Kontrolli ei ollut silloin toivotulla tasolla ja nyt me pyrimme pääsemään takaisin parempaan kontrollointiin. PK pyrkii pallonhallintaan ja joskus on välillä hyvä kontrolloida peliä myös puolustamalla ja antamalla vastustajan pyörittää palloa pelikentän vaarattomilla alueilla”, Ojala korostaa.

PK:lla ei ole enää mahdollisuuksia yltää liigassa mitaleille. Vantaalaisten loppukauden päätavoite onkin Suomen cupin loppuottelussa, johon mennessä joukkue haluaa nousta omalle parhaimmalle pelilliselle tasolleen. ”Vastustaja on nyt hyvässä iskussa, he voittivat äsken HJK:n 4-1. He ovat selkeästi suoraviivaistaneet omaa pelaamistaan, silti pallonhallinta on kaiken pohjana. Heillä on mahdollisuus ottaa lauantain liigapelissä pieniä riskejäkin, sillä heillä ei ole niin suuria paineita eikä enää mitään sen suurempaa menetettävää. Niinpä me odotammekin, että he tulevat tänne haastamaan meitä ehkä vieläkin aggressiivisemmin kuin muut joukkueet. PK:lla on edessä vielä cupin finaali ja he varmasti pyrkivät löytämään oman huippunsa sinne”, KuPS-valmentaja muistuttaa.

Vahvalla yhteishengellä kotivoittoa saavuttamaan

KuPS-joukkueessa vallitsee erittäin vankka yhteishenki ja sen johdosta keltamustaa on erittäin vaikeaa kukistaa juuri tällä hetkellä. Hienot voitot ovat vahvistaneet pukukoppi-ilmapiiriä entisestään ja lauantaina hyökätään kaikin voimin vantaalaisten kimppuun päämäärätietoisella mielellä. Kuopiolaisjoukkue on nyt kaikkein parhaimmassa iskussaan oikeimpaan mahdolliseen aikaan ja viimevuotinen pronssimitali tulee siten kirkastumaan tänä syksynä joko hopeaksi tai kullaksi upean pelikauden päätteeksi.

”Kyllä meillä on vahva usko siihen, että me olemme juuri nyt kaikkein parhaimmillamme. Hyvästä tilanteesta me pääsemme valitsemaan kokoonpanomme, sillä kaikki pelaajat ovat käytettävissämme. Laaja ja laadukas pelaajarinki auttaa meitä nyt paljon”, Ojala toteaa.