Otteluennakko: KuPS kohtaa kivikovan Hammarbyn Tele2 Arenalla

Kuopion Palloseura aloitti tänään matkustuksen kohti Tukholmaa, jossa joukkue kohtaa huomenna Hammarby IF:n kello 14:00 Suomen aikaa Tele2 Arenalla. Harjoitusottelu on molemmille joukkueille tärkeä, sillä Hammarbyn liigakausi alkaa jo ensi viikolla.

Viimeksi joukkueet ovat kohdanneet toisensa tammikuussa 2016, jolloin KuPS matkusti talvikauden harjoitusotteluun Tukholmaan – aivan kuten nytkin. Silloin ruotsalaisjoukkue siirtyi 1–0 johtoasemaan ottelun 70. peliminuutilla kun Richárd Magyar onnistui puskemaan pallon maaliin kulmapotkusta. Ottelun viimeisillä minuuteilla Hammarby teki ottelun toisen maalinsa, kun Birkir Már Sævarsson ampui upean pommin reilusta 30 metristä ohi KuPS-maalivahti Johannes Kreidelin.

Joukkue matkustaa Tukholmaan ja takaisin Viking Linen laivalla, joten joukkueella on hyvät mahdollisuudet ottaa pitkät yöunet ennen huomista ottelua. Matkustustapa ja Hammarby IF eivät ole kaikille matkustaville uusia asioita, sillä kahdeksan vuotta sitten reissussa mukana olivat Johannes Kreidl, Joonas Ojantie, Saku Savolainen sekä Joonas Pöntinen. Kaikki aikaisemmin reissussa olleet ovat samaa mieltä yhdestä asiasta – huomenna haetaan parempaa tulosta kuin viime kerralla.

Hammarbyn talvikausi ei ole mennyt aivan odotusten mukaisesti. Joukkue tippui Jalkapallon Ruotsin cupista heti lohkovaiheessa, ja ystävyysotteluissakin on tullut pääsääntöisesti tappioita. Vuoden 2024 puolella pelatuissa harjoitusotteluissa voittoja on tullut vain yksi, kun tappiota vastaavasti on tullut viisi kappaletta. Suomalaisille näistä tappioista varmasti mielenkiintoisin oli HJK:n vierasreissu Tukholmaan helmikuussa, jolloin helsinkiläiset nappasivat tiukan 1-2 voiton.

Kuopiolaisille ottelu on samalla viimeinen harjoitusottelu ennen Veikkausliigakauden alkua. KuPSilla on toki yksi virallinen ottelu ennen Veikkausliigan avausottelua, sillä keltamusta pelaa lauantaina 30.maaliskuuta Liigacupin loppuottelussa FC Interiä vastaan Turussa. Tasonmittaus tulee siis tarpeeseen, sillä ensi viikosta alkaen joukkueella on edessään vain tärkeitä otteluita.

Saku Savolainen muistelee vuoden 2016 ottelua ja kertoo omat kuulumisensa alla olevassa videossa:

Aamu lähti käyntiin harjoituksilla

Kuopion Palloseuran joukkue harjoitteli Väre Areenalla perjantai aamusta ennen kuin matka kohti Ruotsia alkoi kello 10:30. Joukkueen bussiin nousi edustusjoukkueen lisäksi muutama KuPS Akatemian pelaaja, jotka paikkaavat maajoukkue komennuksilla olevia pelaajia. Erilaisissa maajoukkuetehtävissä tällä hetkellä KuPSin kokoonpanosta ovat Kristopher Da Graca, Otto Ruoppi sekä Matias Siltanen.

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Jani Honkavaara näkee, että huominen ottelu on monessa mielessä odotettu kohtaaminen.

”Halusimme preseasonille yhden kansainvälisen ottelun, koska ne valmistavat joukkuetta erinomaisesti europeleihin. Hammarby on meille iso haaste, mutta myös mahdollisuus testata osaamistamme ja kehittymistämme preseasonilla”, kertoo Honkavaara.

Honsu kertoo, että huomisen vastustaja ei tule päästämään kuopiolaisia helpolla.

”Hammarby pelaa perinteisesti hyvin hyökkäysvoittoisesti ja heillä on intohimoiset kannattajat, jotka suorastaan vaativat sitä, joten emme tule pääsemään helpommalla. Mutta mikäs sen hienompaa”, kertoo Honkavaara.

Ottelua voit seurata suomesta helposti KuPSTV:n avulla. Ottelun suora lähetys alkaa huomenna kello 13:40 Suomen aikaa ja selostuksesta vastaa Pauli Savenius. Lähetyksen katsominen vaatii voimassaolevan KuPSTV:n tilauksen, jonka kuukausihinta on 9,99 €.


Lähetyksen löydät tästä:

https://kupstv.fi/kups/games/g/6771w9ca