Otteluennakko: KuPS isännöi FC Interiä Veikkausliigan avauskierroksella

Veikkausliiga-kausi 2022 potkaistaan käyntiin lauantaina 2. huhtikuuta. Kuopion Palloseura isännöi sarja-avauksessaan Turun FC Interiä Kuopion Väre Areenalla klo 17.00 alkavassa ottelussa.

Joukkueet lähtevät kauden avaukseen monella tavalla erilaisista lähtökohdista. FC Inter on kokenut suuria muutoksia viime kaudesta – päävalmentaja on vaihtunut ja johtavia pelaajia on poistunut. Suuriin muutoksiin nähden turkulaisten pre-season on ollut vahva ja joukkue eteni Liigacupissa aina finaaliin saakka, jossa FC Honka oli kuitenkin vahvempi.

Kuopion Palloseuran muutokset ovat olleet maltillisempia viime kauden loppuun verrattuna. Pelaajistossa ja taustoissa on ollut tervettä vaihtelua, mutta joukkueen rungon muodostavat suurin osin viime kaudella jo mukana olleet pelaajat. Pieneen vaihtuvuuteen nähden KuPS:n talvikausi on kuitenkin ollut tuloksellisesti haastava. Keltapaitojen tie Liigacupissa tyssäsi puolivälierävaiheessa juuri FC Interiä vastaan. Talvea ovat varjostaneet lukuisat poissaolot, mutta sarjakauden kynnyksellä kuopiolaisten terveystilanne näyttää parhaalta sitten viime kauden lopun. 

Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa Veikkausliigassa kolmesti. Sattumalta myös viime kauden avauskierroksella KuPS ja Inter olivat vastakkain – tuolloin Turun Veritas Stadionilla isännät olivat maalin verran parempia. Kesäkuussa KuPS nappasi Väre Areenalla revanssin ja lokakuussa Turussa pelattu värikäs ylemmän loppusarjan kamppailu kääntyi myös KuPS:n eduksi.

Kaikkiaan joukkueet ovat kohdanneet toisensa virallisissa otteluissa 54 kertaa. FC Inter on vienyt peleistä 21, KuPS 20 ja 13 kertaa pisteet on jaettu tasapelillä. Yhä mukana olevista pelaajista kovin maaliseppä on ollut Interin Benjamin Källman, joka on kurittanut KuPS:aa kaikkiaan seitsemällä maalilla.

Interin uusi projekti käynnistynyt vakuuttavasti

FC Interillä siirtyi viime kauden jälkeen uuteen aikaan. Upeaa työtä turkulaisten peräsimessä tehnyt espanjalaisluotsi José Riveiro nosti vuodesta toiseen alisuorittaneet turkulaisseuran takaisin Veikkausliigan eliittiin. Riveiron aika Turussa jäi kolmen kauden mittaiseksi, mutta valmennusosaamisessa Inter luottaa edelleen espanjalaiseen koulukuntaan. 

Joukkuetta luotsaa nykyään 37-vuotias Miguel Grau. Graulle päävalmentajan pesti on hänelle ensimmäinen, vaikkakin Valenciasta kotoisin oleva päävalmentajanoviisi omaakin pitkän valmennushistorian.               

Uuden valmennuksen lisäksi FC Interin pelaajistossa on tapahtunut suuria muutoksia. Pitkäaikainen Inter-ikoni Timo Furuholm iski nappulansa naulaan yhdessä maalivahti Henrik Moisanderin kanssa. Kokenut Anthony Annan jäi ilman sopimusta, mutta löysi uuden kotinsa Turun mustavalkoisesta joukkueesta. Puolustuksen yleismies Martti Haukioja suuntasi Seinäjoelle ja HJK houkutteli riveihinsä kolossimaisen toppari Arttu Hoskosen.

Pelaajamarkkinoilla Inter ei ole suoranaisesti hurjastellut, mutta joukkueen materiaali on silti laadukas. SJK:sta siirtynyt maalivahti Walter Viitala omaa potentiaalin nousta takaisin Veikkausliigan veskarieliittiin. Puolustukseen AC Oulusta tullut toppari Ruxi ja SJK:sta siirtynyt laitapakki Rodrigo Arciero ovat hyvää Veikkausliiga-tasoa. Keskikentän ja hyökkäyksen kannalta merkittävimmät uudet kasvot joukkueessa ovat KuPS:sta Interiin vaihtanut Tommi Jyry keskikentällä ja SJK:sta saapunut hyökkääjä Joonas Lepistö

Kenties pelaajamarkkinoiden tärkeimmät palaset olivat kuitenkin jatkosopimusten muodossa. Toppari Rick Kettingiä vietiin kesken viime kauden lihaisampien patojen äärelle, mutta hollantilainen jatkaa edelleen Turussa. Niin jatkavat myös taiturimainen Petteri Forsell, sekä ehkä koko sarjan paras hyökkääjä Benjamin Källman. Edellä mainittu trio on tasoltaan pelipaikkansa absoluuttista huippua Veikkausliigassa.

Suurista muutoksista huolimatta Interin pelaaminen on näyttänyt talven pre-seasonilta yllättävän vahvalta. Miguel Graun pelifilosofiassa on paljon samaa, kuin hänen edeltäjänsä José Riveiron. 

Pelillisesti joukkueen suurin muutos on ollut siirtyminen Riveiron aikaisesta kolmen alakerrasta neljän linjaan. Turkulaisten perusmuoto piirrettäneen lauantaisessa kauden avauksessakin muotoon 4-3-3. Joukkue luottaa pallokontrolliin ja se pyrkii etenemään maltillisesti linja kerrallaan. Murtautumispelaamisessaan Inter pyrkii pelaamaan palloa Petteri Forsellia, jonka suuri vastuu on ruokkia maalitykki Benjamin Källmania.

Interin materiaali on tasainen, mutta särkymävaraa varsinkaan hyökkäyspäässä ei juuri ole. Källman on joukkueen ainoa tasonsa osoittanut keskushyökkääjä, mutta mikäli Källman on poissa, ei turkulaisten riveistä löydy mitat täyttävää kärkimiestä. Lähtökohtaisesti turkulaiset ovat kuitenkin vahvasti mukana mitalitaistelussa.   

”Olemme tehneet kaiken niin hyvin, kuin mahdollista”

Vaikean talvikauden jälkeen kuopiolaisten tilanne näyttää sarjakauden kynnyksellä jälleen valoisalta. Poissaolo-ongelmat on pääosin selätetty ja keltapaidat saavat FC Inter-otteluun erittäin vahvan joukkueen jalkeille. 

KuPS:n harjoitusviikko on sujunut kokonaisuudessaan hyvin. Maajoukkuekomennuksilla olleet pelaajat palasivat joukkueen harjoitusvahvuuteen myös sopivasti ennen kauden avausta. 

”Olo on innostunut, jännittynyt ja odottava. Ihan mahtavaa, että pääsemme jälleen pelaamaan oikeasti merkityksellisiä pelejä. Tämän takia olemme tehneet talven aikana kovasti töitä ja lauantaina odotus palkitaan”, iloitsee KuPS:n päävalmentaja Simo Valakari.

KuPS kohtasi Interin edellisen kerran noin kuukausi sitten Liigacupin puolivälierissä. Tuolloin Benjamin Källman roihusi KuPS:n kumoon ja turkulaiset etenivät jatkoon 1-3 voitolla. 

”Inter on pelannut todella vahvan talven. He ovat pelanneet hyviä pelejä ja voittivat meidätkin. On ehdottomasti ainoastaan hyvä asia, että saamme heti kauden ensimmäisessä pelissä vastaamme todella laadukkaan joukkueen. Lauantain jälkeen olemme jälleen fiksumpia – saamme lisäinformaatiota omasta prosessistamme ja toki myös vastustajastamme”, päävalmentaja arvioi.

Keltapaitojen kilpailutilanne pelipaikoista on todella kova. Jokaiselle pelipaikalle on tarjolla useita hyviä vaihtoehtoja. Valakari näkee kovan kilpailutilanteen ajavan joukkuettaan eteenpäin. 

”Näen innokkuuden ja oikeanlaisen pienen jännityksen pelaajissani. Meillä on fantastinen ryhmä pelaajia, enkä ole koskaan nähnyt joukkueessani näin kovaa kilpailutilannetta. Siitäkin huolimatta kaikki tekevät joka päivä ja joka hetki töitä nimenomaan yhdessä ja yhteistä tavoitetta kohti. Jos pystymme tekemään asiamme niin hyvin kuin mahdollista ja pelaamaan omilla vahvuuksillamme, meillä on jälleen hieno matka edessä”, Valakari runoilee. 

Simo Valakari vakuuttaa, että kaudella 2022 suomalainen jalkapalloyleisö tulee näkemään periksi antamattoman ja taistelevan KuPS:n

”Luottamus omaan peliin antaa mielenrauhan lähteä pelaamaan ja nauttimaan. Voittoa en pysty ikinä lupaamaan, mutta sen voin luvata, että pelaajamme antavat aina kaikkensa. Toivottavasti saamme myös vahvan kotiyleisön tuen taaksemme – sillä on aidosti suuri merkitys pelaajillemme.

Veikkausliigan avauskierroksen ottelu KuPS-FC Inter Kuopion Väre Areenalla lauantaina 2. huhtikuuta kello 17.00. Stadionin portit avataan kello 16.

Olemme luopuneet paperisista käsiohjelmista. Voit napata lukuun sähköisen version käsiohjelmistamme tästä!

Mikäli et pääse paikan päälle, voit katsoa ottelua suorana Ruutu+ palvelusta tai radiosta Savon Aalloilta.