Otteluennakko: KuPS havittelee FC Hakan päänahkaa Väre Areenalla

Kuopion Palloseura jatkaa Veikkausliigan kauttaan torstaina 12.5.2022, kun keltamusta isännöi Valkeakosken FC Hakaa kello 18 alkavassa ottelussa.

KuPS on aloittanut kautensa Veikkausliigassa väkevästi. Kuudesta ottelustaan KuPS on voittanut viisi ja pelannut kertaalleen tasan. Tasapeliin kuopiolaiset jäivät edellisessä ottelussaan sunnuntaina, kun IFK Mariehamn puristi kotikentällään 1-1 tasapelin. KuPS:n osumasta Ahvenanmaalla vastasi kauden kolmannella Veikkausliiga-maalillaan latvialaistaituri Janis Ikaunieks.

Sarjataulukossa KuPS on toisena 16 pisteellään. Sarjakärjessä marssiva Helsingin Jalkapalloklubi on KuPS:aa kaksi pistettä edellä, joskin helsinkiläiset ovat pelanneet yhden ottelun KuPS:aa enemmän.

FC Hakan alkukaudesta on jäänyt myöskin positiivinen vaikutelma. Kuusi ottelua ovat kerryttäneet kolmen voiton ja kolmen tappion myötä yhdeksän pistettä ja valkeakoskelaiset ovat sarjassa viidentenä. Neljästä ensimmäisestä pelistään kolme voittanut Haka on tosin KuPS ottelun alla hävinnyt kaksi viimeistä peliään tekemättä itse maaliakaan.

Kaikkiaan joukkueet ovat kohdanneet toisensa Veikkausliigan aikakaudella virallisissa otteluissa 43 kertaa. Haka on voittanut otteluista 20, KuPS 17 ja ainoastaan kuudesti pisteet on jaettu. Viimeisen kahden kauden aikana Haka on ollut KuPS:lle viheliäinen vastus Väre Areenalla, sillä koskilaiset ovat hakeneet Kuopiosta täyden pistepotin kahdessa edellisessä kamppailussa.

Haka viime kautta vahvempi

Yhdeksänkertaisen Suomen mestarin FC Hakan päävalmentajana toimii entinen maajoukkuekeskikenttäpelaaja Teemu TainioTornion Terrieri otti joukkueen valmennusvastuun kaudelle 2019 ja nosti heti ensimmäisellä kaudellaan Hakan Ykkösestä Veikkausliigaan. Viimeisen kahden kauden aikana Haka on Tainion johdolla vakiinnuttanut Veikkausliiga-statuksensa ja viime kauden Haka päätti kahdeksanteen sijaan.

Tälle kaudelle joukkue on jälleen piirun verran viime kautta vahvempi. Merkittävän eron edellisiin kausiin on ainakin alkukauden perusteella tehneet joukkueen ulkomaalaisvahvistukset, jotka ovat onnistuneet edelliskausia paremmin. Hyvänä esimerkkinä toimii Hakan skottihyökkääjä Lee Erwin, joka jakaa neljällä täysosumallaan maalipörssin kärkeä.

Haka ryhmittyy kentälle muotoon 3-5-2. Maalivahtiosastolla 21-vuotias Aatu Hakala taistelee ykkösvahdin paikasta konkariosaston 38-vuotiaan Mika Hilanderin kanssa. Keskuspuolustuksen kovan ytimen muodostavat Niklas FribergEero-Matti Auvinen ja sarjan topparieliittiin noussut Luiyi De Lucas.

Keskikentän keskustassa päävastuu kasaantuu Janne-Pekka LaineelleAtte SihvoselleDonald Ackalle, sekä hieman hyökkäävämmän roolin Oliver Whytelle. Edellisellä kahdella Veikkausliiga-kaudella Hakalta puuttui selkeät hyökkäyksen syömähampaat, mutta neljän maalin Erwin, sekä kaksi maalia tehnyt Stavros Zarokostas ovat näyttäneet olevansa tekijämiehiä Veikkausliiga-viheriöille. 

”Akut ladattuna tärkeään kamppailuun”

Kuopion Palloseura taipui edellisessä ottelussaan IFK Mariehamnia vastaan kauden ensimmäiseen täyden pistepotin menetykseensä, kun kotijoukkue nipisti KuPS:lta tasapelin. IFK-ottelu oli KuPS:lta vaisu, joten tasapelin tuoma piste otettiin KuPS-leirissä kohtalaisen tyytyväisenä vastaan.

IFK Mariehamn -otteluun KuPS lähti matkaan jo viime viikon perjantaina ja paluu Kuopioon tapahtui maanantai-iltapäivänä. Harjoituskentällä KuPS valmistautui otteluun FC Hakaa vastaan harjoittelemalla tiistaina ja keskiviikkona. 

KuPS:n päävalmentaja Simo Valakarin mukaan joukkue on saanut ladattua akkunsa pitkän matkustuksen jälkeen ja on valmiina torstai-illan kotikamppailuun.

”Edellinen peli IFK Mariehamnia vastaan oli meiltä huono. Ihan perusjuttuja meidän on pakko pystyä parantamaan, jotta palaamme takaisin voittokantaan. Olemme pystyneet palautumaan pitkästä reissustamme hyvin ja pääsemme akut ladattuna tähän tärkeään Haka-kamppailuun”, päävalmentaja kertoo.

KuPS kärsii pienistä loukkaantumishuolista ennen Haka-ottelua, mutta keltapaidat saavat jälleen jalkeille erittäin iskukykyisen joukkueen – kiitos laajan pelaajamateriaalinsa.

Torstai-illan ottelusta Hakaa vastaan Valakari povaa tasaista otatusta. Hakan päävalmentaja näkee kurinalaisena joukkueena, joka luottaa omiin vahvuuksiinsa.

”Haka on yksi alkukauden onnistujista Veikkausliigassa, vaikka heillä onkin nyt pari tappiota alla. Hakalla on selkeä oma pelitapa, jota pelaajat noudattavat kurinalaisesti. Se tarkoittaa sitä, että meidän pelaamisemme ei voi olla yksilövetoista, vaan meidän pitää onnistua ennen kaikkea joukkueena”, Valakari päättää.

Veikkausliigan ottelu KuPS-FC Haka Kuopion Väre Areenalla torstaina 12.5.2022 kello 18.00