Otteluennakko: KuPS hakee voittoa Derry City F.C:stä kotikentällään

Kuopion Palloseura taistelee jatkopaikasta UEFA Europa Conference Leaguen karsinnoissa huomenna 3. elokuuta Väre Areenalla. KuPS isännöi Irlantilaista Derry City F.C:tä kello 19:00 alkavassa ottelussa, jossa panoksena on jatkopaikka kolmannelle karsintakierrokselle.

KuPSin ja Derry City F.C:n välinen ensimmäinen osaottelu pelattiin Derryn The Ryan McBride Brandywell Stadionilla viikko sitten torstaina. Tässä vielä kertauksena ensimmäisen osaottelun käännekohdat.

Ensimmäistä maalia saatiin kuitenkin odottaa nelivitosen loppuun asti. KuPS hankki itselleen rangaistuspotkun, kun Urho Nissilän kova laukaus boksin rajalta osui Mark Connollyn käteen. Pilkkua saapui ampumaan Axel Widjeskog, joka upotti pallon varmasti maaliin. Kuopiolaiset lähtivätkin tauolle 0-1 johtoasemassa.

Pelikellossa oli 69. minuuttia kun heti keltamustien pelaajavaihtojen jälkeen Derry City yllätti KuPS puolustuksen ja tasoittivat ottelun William Patchingin puskulla. Tasoitusmaalin jälkeen pelin kuva muuttui täysin: KuPSin johtomaalin jälkeen hiljentynyt 3 000 päinen kotiyleisö laittoi bileet pystyyn ja kotijoukkueella oli yhtäkkiä yksi ”lisäpelaaja” kentällä. Kotiyleisön tuoma buusti toimi ja Cian Cavanagh puski kotijoukkueen 2-1 johtoasemaan. Johannes Kreidlin unelmatorjunnat pitivät lukemat 2-1:ssä ja Cavanaghin maaali jäi ottelun viimeiseksi.

Avausottelun tappioi jätti kuopiolaisleiriin kitkerän maun. Ottelu oli täysin keltamustien hallussa ja terävämmällä viimeistelyllä KuPSilla olisi ollut mahdollisuus iskeä Derry City F.C. osittain kanveesiin ensimmäisellä nelivitosella. Ottelupari on kuitenkin vielä täysin auki ja kuopiolaiset lähtevät hakemaan voittoa kotiyleisön edessä.

Kuopion Palloseura tarvitsee ottelusta kahden maalin voiton suoraan jatkoonpääsyä varten. Jos tulostaululla komeilee yhden maalin voitto varsinaisen peliajan jälkeen, pelataan 2 x 15 minuuttia kestävä jatkoaika. Jos ratkaisua ei löydy jatkoajankaan jälkeen, jatkoon menijä ratkaistaan rangaistuspotkukilpailulla.

Otteluparin voittaja etenee Konferenssiliigan kolmannelle karsintakierrokselle, jossa vastaan asettuu joko FC Tobol Kostanyi Kazakstanista tai FC Basel Sveitsistä. FC Tobol voitti ensimmäisen osaottelun FC Baselia vastaan vieraissa 3-1. Mahdolliset jatko-ottelut pelataan 10.8. (vierasottelu) ja 17.8. (kotiottelu Turussa)

Päävalmentaja Jani Honkavaara luottavaisin mielin otteluun

Haastattelimme päävalmentaja Jani Honkavaaraa virallisen lehdistötilaisuuden jälkeen ja kysyimme Honsun mietteet huomisesta ottelusta. Vaikka pelin henki on selvä: tulos tai ulos europeleistä, lähtee Honkavaara luottavaisin mielin otteluun.

Katso haastattelu videolta:

Lippuja on myyty hyvää tahtia, mutta paikkoja on vielä saatavilla. Ottelu on ainoa tällä kaudella Väre Areenalla pelattava europeli, joten tulkaa rohkeasti kannustamaan kuopiolaiset jatkoon!

UEFA Europa Conference League 2. karsintakierroksen 2. osaottelu Kuopion Palloseura – Derry City F.C. Kuopion Väre Areenalla torstaina 3.8.2022 klo 19.00

Liput otteluun myy www.tiketti.fi. Pääset lippukaupoille painamalla tästä.

Mikäli et pääse seuraamaan ottelua paikan päälle, voit seurata ottelua suorana myös Solidsportin kautta 9,95€ maksua vastaan. Linkki livelähetykseen löytyy tästä.