Otteluennakko: Keltamustalla edessä iso Veikkausliiga-ottelu sunnuntaina 

Kuopion Palloseura jatkaa helteistä heinäkuutaan Veikkausliigan merkeissä, kun KuPS isännöi Kuopion Väre Areenalla FC Lahtea sunnuntaina 10.7.

Joukkueiden näkymät Veikkausliigassa ovat hieman erilaiset. KuPS johtaa sarjaa 30 pisteellä, ennen HJK:a ja FC Honkaa. KuPS:n puolustus on ollut sarjan tiivein ja 13 otteluun keltapaitojen maaliin on pussitettu ainoastaan 9 palloa. 

FC Lahden tilanne sarjataulukossa on kurjahko. 13 ottelusta kerätyt 12 pistettä oikeuttavat taulukon toiseksi viimeiseen eli 11. sijaan. Edellisessä ottelussaan Mustat Kuhnurit kuitenkin ottivat elintärkeän voiton sarjanelosesta FC Interistä. Lahden piste-ero suoran putoajan paikalla olevaan Helsingin IFK:iin on kuusi pistettä ja toisaalta tämän hetken karsijan paikalta poispääseminen on kiinni vain maalierosta, kun myös SJK on 12 pisteessä. 

Lahti on ollut KuPS:lle vuosien aikana ikävä vastustaja, joka laittaa keltapaidat perinteisesti ahtaalle. Tällä kaudella joukkueiden aiempi kohtaaminen Lahdessa päättyi KuPS:n 0-1 voittoon Janis Ikaunieksin taituroidessa ottelun voittomaalin. Viime kaudella KuPS voitti keskinäisistä toisen ja toinen pelattiin tasan.

Pientä lisäsäpinää ottelun ympärille tuo myös se, että FC Lahti ja KuPS kohtaavat myös Suomen Cupin välierissä, jossa Lahti toimii kotijoukkueena. 

FC Lahden päävalmentajana toimii nyt Mikko Mannila. 47-vuotias porilaislähtöinen Mannilla muistetaan yleisesti parhaiten ajastaan Rovaniemen Palloseurassa, jossa Mannilla teki hyvin rajallisilla resursseilla ja nuorella joukkueella erinomaista työtä nostaen RoPS:n takaisin Veikkausliigan porteille.

Mannila korvasi päävalmentajana Ilir Zenelin, joka sai maksaa kehnosta alkukaudesta työpaikallaan. Zeneli toi Lahden pelaamiseen tietynlaista rock’n rollia, mutta peruspelaamisessa joukkueella oli suuria vaikeuksia. 

FC Lahden materiaali on eittämättä laadukas ja täynnä hyökkäyssuuntaan todella vaarallisia yksilöitä Albion Ademi ja Altin Zeqiri etunenässä. Mannilan alaisuudessa joukkue ei ole myöskään hävinnyt, joten KuPS:lla on edessään kova testi Väre Areenan sunnuntai-iltapäivässä.

KuPS:n päävalmentaja Simo Valakari vakuuttaa, että FC Lahti ottelun pelaajavalinnoissa ei paina tulevan torstain euro-otteluparin toinen osaottelu Georgiassa.

”Torstaina FC Dila pelin jälkeen siirsimme välittömästi katseemme FC Lahti-otteluun. Veikkausliiga on tärkein kilpailumme ja siten sunnuntaina on viikon tärkein pelimme. Nämä ovat niitä otteluita, jotka voittamalla saamme mahdollisuuden pelata europelejä myös ensi kesänä”, Valakari arvioi.

”Valitsen aina parhaan joukkueen kyseiseen peliin. Lahti on viime aikoina piristynyt ja pelaajat haluavat varmasti näyttää uudelle valmentajalleen, että ovat pelipaikan arvoisia. Heillä on todella vaarallisia yksilöitä, jotka ovat hyökkäyssuuntaan poikkeuksellisen vaarallisia”, KuPS-luotsi jatkaa.

Veikkausliigan ottelu KuPS-FC Lahti sunnuntaina 10.7.2022 kello 16.00 Kuopion Väre Areenalla!