OTTELUENNAKKO: Åland U – KuPS la klo 15.00

Keltamustan kultamitalijahti jatkuu mestarijoukkueen kotiareenalla

Runkosarjavoittaja Kuopion Palloseuran menestyksekäs pelikausi jatkuu lauantaina Maarianhaminassa. Hallitseva Suomen mestarijoukkue Åland United ja sarjajohdossa nyt oleva KuPS iskevät yhteen Subway Kansallisen Liigan ylemmän loppusarjan toisen sarjakierroksen huippuottelussa, joka pelataan Wiklöf Holding Areenalla kello 15.00 alkaen. Keltamustan tiivistä ja tiukkaa kultamitalitaistelua pääsee jännäämään suorana lähetyksenä RUUTU+ -palvelun kautta.

Jalkapallovaltikka on siirtymässä uuteen osoitteeseen

Naisten jalkapallovaltikka on parhaillaan vaihtamassa omistajaansa. Viime vuoden mestarijoukkue Åland United on sarjassa tällä hetkellä kolmantena kymmenen pistettä kuopiolaisia perässä. Mestaruuden uusiminen edellyttää ahvenanmaalaisilta täydellistä onnistumista meneillään olevan loppukauden aikana. United onkin lauantaina tiukan pakkovoiton edessä, mikäli kotijoukkue haluaa säilyttää oman mestaruussaumansa tämän pelikauden loppuun saakka. Viimeisetkin saumat menevät tasurilla ja kotitappiolla ja jalkapallon syksyiset ratkaisuottelut muistuttavatkin tässä suhteessa muiden lajien pudotuspelejä.

Kuopiolaisilla on takanaan voitokas Honka-ottelu, jossa kotivoitto ratkesi lopulta vasta viimeisillä peliminuuteilla. Honka tyytyi pääasiassa puolustamaan alhaalla, jolloin keltapaidat pääsivät hallitsemaan pallollisia kenttätapahtumia mielin määrin. Selkeä pelinhallinta tuotti jälleen ison määrän mainioita maalintekomahdollisuuksia, jotka jäivät hyödyntämättä. Viimeinen silaus ja viimeinen tarkkuus jäi sillä kertaa puuttumaan, kunnes onnellinen loppuratkaisu viimein tapahtui. Voitto-osuma merkittiin ottelutilastoihin espoolaisten omaksi maaliksi.

Åland United on nyt tiukan tilanteen edessä

Lauantaisen huippuottelun luonne tulee olemaan täysin erilainen. Hallitseva mestarijoukkue haluaa ehdottomasti voittaa tärkeän pelin omalla kotiareenallaan ja kaikki mahdolliset pakkovoittopaineet ovatkin siten kotijoukkueen pukukopissa. Joukkueiden väliset ottelut ovat olleet viime vuosina poikkeuksellisen värikkäitä ja viihdyttäviä jännitysnäytelmiä ja samaa on luvassa nytkin, sillä United haluaa tietenkin säilyttää valtikan edelleen Ahvenanmaalla.

”Pelit Ålandia vastaan ovat monesti olleet melkoista sirkusta ja jopa pientä kaaosta. Peleissä on monesti tapahtunut aivan ihmeellisiä asioita, jotka sinänsä tietenkin kuuluvat jalkapalloon. Tarkoituksenamme olisi nyt kontrolloida pelikentän tapahtumia enemmän ja paremmin”, KuPS-valmentaja Ollipekka Ojala tiivistää lauantaisen pelin lähtökohdan. Sarjaa johtava KuPS on hävinnyt tällä pelikaudella ainoastaan yhden liigaottelun, jossa United kävi heinäkuussa ryöstämässä sarjapisteet Väre Areenalta värikkäällä 2-3-lopputuloksella. Nyt kuopiolaiset matkustavat Ahvenanmaalle revanssimielellä.

Vierasvoittoon vaaditaan huippuluokan joukkuesuoritusta

”Kyllä me lähdemme nyt revanssia hakemaan. Åland-ottelut ovat aina tosi tapahtumarikkaita pelejä, joissa tapahtuu paljon kaikkea odottamatonta kuten rankkareita, punaisia kortteja, erikoisia takaiskumaaleja ja cupissa rangaistuspotkukilpailuja. Nyt me pyrimme välttämään kaikkea odottamatonta. Me pyrimme pelissä enemmän meidän omaa pelaamistamme auttaviin ja edistäviin tekoihin”, päävalmentaja täsmentää.

Maarianhaminasta ei ole koskaan helppoa saalistaa sarjapisteitä ja kuopiolaisten onkin yllettävä ehdottomasti huippuluokan joukkuesuoritukseen, mikäli pisteet aiotaan mukaan saada. ”Nyt tulee täysin eriluonteinen ottelu kuin mitä Honka-peli oli. Åland hyökkää ja puolustaa korkeammalta, eikä makaa alhaalla boksissa. He haluavat voittaa ja tarvitsevat voiton, joten peli tulee sen ansiosta olemaan avointa ja vauhdikasta aaltoilua. Silloin kun vastustajalle tulee tilanteita, tärkeää on se miten me pystymme itse puolustamaan oman puolustuslinjamme selustaa. Se tulee olemaan lauantaina avainasemassa”, Ojala korostaa.

”Harvat maalipaikat pitää hyödyntää terävästi” 

Tehokkaat kuopiolaiset ovat tehtailleet tämän kesän sarjassa yhteensä 54 liigamaalia 19:ssa ottelussa eli noin kolme maalia per peli. Lauantaisessa huippuottelussa taistellaan isoista asioista, eikä maalitilanteita välttämättä kehity yhtä paljon kuin muissa sarjapeleissä. Harvat mahdollisuudet onkin pystyttävä hyödyntämään tehokkaasti ja terävämpi joukkue tulee eittämättä voittamaan lauantainakin.

”Tiukoissa huippupeleissä maalipaikat ovat yleensä harvassa, joten niissä on oltava terävinä ja ne on pystyttävä hyödyntämään tehokkaasti. Pitkä pelikausi on nyt loppusuorallaan ja koko vuosi on treenattu tiiviisti. Näin syksyllä jokainen jalkapallojoukkue saa sen minkä ansaitsee. Pelaamiseen ei kannata enää tässä vaiheessa lähteä tekemään mitään isoja muutoksia, vaan peliin tehdään enää vain pientä hienosäätöä kulloiseenkin vastustajaan reagoiden ja pyritään pitämään oma taso korkeana kuten tähänkin asti. Hyvän henkisen vireen ylläpito on tärkeintä”, päävalmentaja muistuttaa. KuPS-joukkueessa vallitsee tällä hetkellä erittäin vahva yhteishenki ja keltamustaa onkin sen johdosta erittäin vaikeaa kukistaa juuri nyt.