Ojalan ja Tiihosen johdolla uuteen kauteen

”Nyt meillä alkaa uusi prosessi uudistuneella joukkueella”

Suomen mestarijoukkue Kuopion Palloseura aloitti maanantaina tämän kevään tiivistahtisen harjoituskautensa. KuPS suuntaa uudistuneella ilmeellä pian alkavaan viralliseen pelikauteen 2022. Joukkueeseen on liittynyt useita kovatasoisia uusia pelaajia ja kuopiolaislähtöinen Tatu Tiihonen on aloittanut työt mestarijoukkueen valmennusjohdon uutena jäsenenä.

Tiihonen on menestyksekkään kuopiolaisseuran oma kasvatti. Tatu pelasi kaikki KuPS:n juniori-ikäluokat läpi ja on pelaajauran päättymisen jälkeen jatkanut omaa futisuraansa valmennustehtävien parissa. Hän liittyi maanantaina jälleen keltamustan riveihin positiivisin ennakko-odotuksin.

Tiihonen: ”Paluu tänne on ollut toiveenakin”

”KuPS:n Hirvissä alkoi oma pelaajaurani. Pelasin KuPS Akatemiassa viimeksi 2005 ja sen jälkeen olen pelannut mm. ykköstä TPV:ssä 2008-2010. Pelaajana voitin A-nuorten SM-hopeaa Ari Seppälän toimiessa silloin päävalmentajana, 2019 toimin itse KuPS A-nuorten kakkosvalmentajana jolloin Tero Taipaleen valmentama joukkue voitti Suomen mestaruuden. Viime vuonna toimin Espoon Palloseuran B-tyttöjen fysiikkavalmentajana voittaessamme SM-kultaa”, Tiihonen muistelee oman jalkapallouransa tärkeimpiä käännekohtia.

Tuttuun ympäristöön on ollut helppo palata muualla vietettyjen vuosien jälkeen. ”Tunnen Opo Ojalan tosi hyvin. Me pelasimme aikoinaan yhdessä KuPS:n A-junnuissa sekä Kingsissä. Kuopio on oma kotikaupunkini ja olen seurannut koko ajan Kuopion Palloseuraa. Paluu tänne on ollut toiveenakin, jos mahdollisuus siihen joskus tulisi. Nyt tilaisuus tuli ja on mukava tulla tänne takaisin. KuPS on laatujoukkue ja valmennustiimi on laadukas, on hienoa tulla siihen mukaan. Meidän omat tavoitteemme ovat tänäkin vuonna korkealla. Hyvin täällä on tehty hommia edelliset kaudet, nyt meillä alkaa uusi prosessi uudistuneella joukkueella. Tärkeätä itselleni on oppia tuntemaan joukkueen pelaajat”, Tiihonen kuvailee paluutunnelmiaan.

KuPS-joukkue ja Ojala palkittiin Kuopion parhaina

Kuopion Palloseuran mestarijoukkue keräsi runsaasti palkintoja joulukuun alussa järjestetyssä Suomen Palloliiton Captain’s Ball-juhlagaalassa. Palkintosade jatkui myös joulun aikaan, jolloin Savon Sanomien kultamitaliraati palkitsi mestarijoukkueen lehden levikkialueen vuoden joukkueena ja tämän lisäksi myös Kuopion urheilutoimittajien kerho valitsi mestarijoukkueen vuoden joukkueeksi sekä sen päävalmentajan Ollipekka Ojalan vuoden valmentajaksi.

Uudet maalivahdit Vera Varis ja Fanny Söderström sekä uusi puolustaja Liina Nora liittyivät maanantaina keltamustan pelaajavahvuuteen. Maalivahti Meeri Karjalainen ja hyökkääjä Saga Kaikkonen liittyivät tiistaina sopimuspelaajien joukkoon. Mestarijoukkueen runko on säilynyt vahvana talven yli ja joukkue pääseekin jatkamaan tämän talven harjoituskauttaan suorastaan erinomaisesta tilanteesta.

Kahdeksan intensiivistä harjoitusviikkoa luvassa

”Paljon on muutoksia tullut viime vuoteen verrattuna. Nyt alkaa uusi prosessi uudella joukkueella. Vuoden kahdeksan ensimmäistä viikkoa vedetään läpi tosi intensiivisesti ja kovaa. Kevään harjoituksissa päästään ottamaan esiin paljon niin joukkue- kuin yksilötaktisia asioita. Uudistunut joukkue vaikuttaa odotetun hyvältä ja kilpailu pelipaikoista kovenee entisestään. Pelejä pelataan kevään aikana paljon, jopa 14 ottelua on mahdollista ennen liigan alkua”, päävalmentaja toteaa.

”Sanoinkin pelaajille maanantaisessa aloituspalaverissamme, että sen joka jaksaa viedä nämä kahdeksan viikkoa kunnialla läpi, ei tarvitse millään lailla murehtia kesällä oman fyysisen jaksamisensa kanssa”, Ojala sanoo. Jalkapallojoukkueen kehittyminen on alati jatkuva kasvuprosessi ja keltamustassa nyt tapahtuva muutos on jälleen yksi askel toivottuun suuntaan.

”Isot kiitokset kaikille viime kauden upeille pelaajillemme”

”Tähän suuntaan me haluammekin joukkuetta viedä. Isot kiitokset vielä kerran kaikille viime kauden joukkueen upeille pelaajillemme, kultamitali kaulassa on aina luonnollinen käännekohta monen pelaajan uralle. Joukkueen runko on säilynyt talven yli vahvana ja entisestään vahvistunut. Laatua ja pelillisiä vaihtoehtoja tulee lisää. Fyysisesti me olemme nyt valmiimpia kuin vuosi sitten tähän samaan aikaan ja sen ansiosta me pystymme nyt nostamaan määrää ja tehoa harjoittelussa. Myös pelin rakenne on valmiimpaa ja siksi me pystymme paneutumaan pelin yksityiskohtiin nyt enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan”, Ojala muistuttaa.