Neljä KuPS-pelaajaa maalitilaston kärjessä

Kröger, Hartikainen, Forsblom ja Rochi kamppailevat runkosarjan maalintekijätilaston voitosta

Subway Kansallisen Liigan runkosarja on kääntymässä loppusuoralleen. 18 sarjakierroksen mittaisen runkosarjan maalintekijätilaston kärki on ennätystasainen: peräti kahdeksan liigapelaajaa jakaa yhdessä tällä hetkellä tilaston ykköspaikkaa, kun jokainen heistä on viimeistellyt tähän mennessä seitsemän henkilökohtaista liigaosumaa pelaamissaan liigaotteluissa.

Åland Unitedin MM-kisapelaaja Jacqueline Hand on tehnyt omat osumansa pelaamissaan yhdeksässä liigaottelussa. Maalitykki pelaa parhaillaan Uuden Seelannin MM-lopputurnausjoukkueen riveissä. Aada Törrönen, Aino Kröger ja Anni Hartikainen ovat maalintekijätilastossa seuraavilla sijoilla 2-4, kukin heistä on pelannut tällä kaudella 11 liigaottelua. Wilma Forsblom, Lotta Lindström, Gentjana Rochi ja Dana Leskinen ovat seuraavilla sijoilla 5-8, he ovat pelanneet kukin kaikki 12 liigaottelua tällä kaudella.

Maalitykkien kiivas maalijahti jatkuu runkosarjan loppukierroksilla sekä syksyn ylemmässä loppusarjassa. Kuopion Palloseura saavutti viime vuonna koko kauden maalintekijätilaston kaksi kärkisijaa: Lavdije Begolli oli liigakauden 2022 ylivoimainen maalikuningatar tehtailtuaan peräti 25 liigamaalia pelaamissaan 19 liigaottelussa ja Gentjana Rochi sijoittui toiseksi tehtyään 22 liigamaalia pelaamissaan 22 liigapelissä. Begolli on tehnyt tällä kaudella toistaiseksi vasta neljä liigaosumaa oltuaan pitkään sivussa loukkaantumisen johdosta. Hän saavutti viime vuonna myös runkosarjan maalitilaston ykköspaikan 23 osumallaan (18 ottelua).

Kovimpien maalitykkien maalijahti jatkuu lauantaisella liigakierroksilla otteluissa KuPS – TPS, Ilves – HJK ja PK-35 Vantaa – Åland United

Maalintekijätilaston tämän hetken Top-8:

1. Jacqueline Hand Åland U 7
2. Aada Törrönen Åland U 7
3. Aino Kröger KuPS 7
4. Anni Hartikainen KuPS 7
5. Wilma Forsblom KuPS 7
6. Lotta Lindström HJK 7
7. Gentjana Rochi KuPS 7
8. Dana Leskinen Åland U 7