Kuopion Palloseura jatkaa taistelua Suomen mestaruudesta sunnuntaina 18.10. klo 15.00, kun VPS saapuu Väre Areenalle. Lauantain tulosten myötä mestaruuden kohtalo on keltamustan omissa käsissä. Julius Eskesen odottaa joukkueelta rohkeutta ja haluaa palkita kotiyleisön tuen.
Veikkausliigan mestaruustaistelu sai lauantaina uuden käänteen, kun AC Oulu voitti sarjakärki FC Interin vieraissa 2–1. HJK puolestaan kukisti Gnistanin kotonaan 4–0. Tulosten jälkeen Inter johtaa sarjaa 52 pisteellä, HJK on toisena 51 pisteellä ja ottelun vähemmän pelannut KuPS kolmantena 48 pisteellä. Sunnuntaina voitto nostaisi kuopiolaiset tasapisteisiin HJK:n kanssa ja vain pisteen päähän sarjakärjestä.
KuPS kohtaa loppukaudella vielä sekä HJK:n että Interin. Mestaruustaistelun asetelma onkin KuPSille selvä: kaikki on omissa käsissä, ja joukkue pääsee ratkaisemaan mestaruuden kohtalon omilla tuloksillaan. Sunnuntaina tärkeistä pisteistä taistellaan kotiyleisön edessä Väre Areenalla.
Keskikenttäpelaaja Julius Eskesen tunnistaa loppukauden panokset ja suhtautuu niiden tuomaan paineeseen myönteisesti.
– Me kaikki haluamme lähteä jokaiseen otteluun parhaalla mahdollisella asenteella. Kauden loppuun on kuitenkin jäljellä viisi finaalia, mikä tuo tietenkin lisää painetta. Paine on etuoikeus, Eskesen sanoo.
Tampereelta itseluottamusta kotimaan ratkaisupeleihin
KuPS pelasi torstaina Konferenssiliigan liigavaiheen kotiavauksessa Trabzonsporia vastaan. Tammelan stadionilla kärsitty 2–4-tappio jätti joukkueelle myös asioita, joista ammentaa voimaa kotimaan mestaruustaisteluun. Eskesenin mukaan kohtaaminen nimekkään vastustajan kanssa vahvisti uskoa omaan tekemiseen.
– Se oli tietenkin iso ottelu ja hieno kokemus päästä pelaamaan niin monia isoja nimiä vastaan. Huomasimme kuitenkin myös, että pystymme hyvin kilpailemaan tämän tason pelaajia vastaan. Joukkueen itseluottamus on siis vahvempi, vaikka hävisimme ottelun.
Torstain ottelun ja sunnuntain liigakamppailun väliin jää vain lyhyt palautumisaika. Joukkue jäi ottelun jälkeen yöksi Tampereelle varmistaakseen mahdollisimman hyvän levon ennen valmistautumista VPS kohtaamiseen.
– Vietimme Tampereella ylimääräisen yön, jotta saimme nukuttua hyvin ja palauduttua kunnolla. Tänään jätimme sen ottelun taaksemme, ja keskitymme nyt sataprosenttisesti VPS-peliin, Eskesen kertoo lauantaina.
Rohkeutta ja aloitteellisuutta Väre Areenalle
Sunnuntaina KuPS tarvitsee kolme pistettä jatkaakseen mestaruusjahtia omissa käsissään. Eskesen haluaa nähdä kotikentällä joukkueen, joka pelaa aktiivisesti pallon kanssa ja ilman sitä.
– Odotan meiltä aloitteellista pelaamista sekä puolustus- että hyökkäyssuuntaan.
Voiton avaimet löytyvät tanskalaisen mukaan yhteisestä tekemisestä, mutta myös uskalluksesta tarttua ottelun tarjoamiin mahdollisuuksiin.
– Kuten aina, tarvitsemme kovaa työntekoa ja yhdessä tekemistä. Huomenna kyse on myös rohkeudesta ja siitä, että uskallamme ottaa riskejä.
”Haluamme antaa kannattajille takaisin”
Torstaina KuPS sai pelata loppuunmyydyn Tammelan stadionin edessä. Sunnuntaina mestaruustaistelu jatkuu Kuopiossa, missä kotiyleisön tuki merkitsee Eskesenille paljon.
– Pelasimmepa Tampereella 8 000 ihmisen edessä tai pienemmälle yleisölle Kuopiossa, saamme kotiotteluissa aina valtavasti tukea. Haluamme antaa takaisin niille ihmisille, jotka tulevat aina paikalle, ja antaa heille jälleen uuden syyn tulla myös seuraavaan kotiotteluun.
Viisi ottelua, mestaruus omissa käsissä ja sunnuntaina mahdollisuus nousta aivan kärjen tuntumaan. Väre Areenalla pelataan kolmesta erittäin tärkeästä pisteestä – nyt tarvitaan koko Kuopion tuki.
KuPS–VPS sunnuntaina 18.10. klo 15.00 Väre Areenalla.








