Madelyn Robbins siirtyy Kuopion Palloseuraan


Uusi kanadalaisvahvistus liittyy tammikuun alussa keltamustan joukkueen pelaajavahvuuteen

Briotech Kansallisessa Liigassa pelaava Kuopion Palloseura on tehnyt ensimmäisen uuden pelaajahankinnan ensi vuotta varten. KuPS ja kanadalainen Madelyn Brooke Robbins (25) ovat allekirjoittaneet yksivuotisen pelaajasopimuksen, joka ulottuu sarjakauden 2026 loppuun saakka. Robbins liittyy kuopiolaisjoukkueeseen tammikuun alussa.

Robbins on monipuolinen pelaaja. Hän on nopea, molempijalkainen ja vahva 1v1-haastotilanteissa sekä pystyy pelaamaan niin keskikenttäryhmityksessä, laitalinkkinä kuin hyökkääjänäkin. Robbins omistaa myös Portugalin passin. Hän on pelannut omalla urallaan yhteensä neljä kautta Farleigh Dickinson University Knights Athletics-yliopistojoukkueessa (NCCA Division 1), jossa toimi joukkueen kapteenina pelaten yhteensä 81 ottelua, joissa aloitti joka kerta aloituskokoonpanossa.

Yliopistouran jälkeen Robbins aloitti oman ammattilaisuransa ensin Italiassa Matera Citta Dei Sassi:ssa, jonka jälkeen on jatkanut omaa pelaajauraansa Turkin pääsarjassa Beylerbeyi:ssä sekä Islannissa. Madelyn pelasi viime kaudella Irlannin pääsarjassa Treaty United-joukkueessa hyökkääjän ja laitapelaajan rooleissa saavuttaen teholukemat 8+9. Seuraavaksi hän jatkaa omaa uraansa Suomessa kunnianhimoisin tavoittein.

”Olen kuullut seurasta pelkkää hyvää ja tulee olemaan super-jännittävää matkustaa Suomeen”

”Päätin valita Kuopion Palloseuran siksi, että seura haluaa päättäväisesti nousta mestariksi jälleen seuraavalla kaudella jatkaakseen oman seurahistoriansa kirjoittamista. Tulee olemaan erittäin jännittävää työskennellä päävalmentaja Ollipekka Ojalan kanssa ja perehtyä hänen taktisiin näkemyksiinsä jalkapallosta ja pelityyleistä. Pohjoismaissa kunnioitetaan paljon omaa pelitapaa ja ammattilaisuutta, jota arvostan suuresti ja johon haluan päästä nyt osalliseksi”, Robbins kertoo.

”Ennakko-odotukseni ensi vuoden suhteen kohdistuvat tietenkin mestaruuteen, mutta kaikkein tärkeintä olisi että pääsisin oppimaan paljon uutta niin päävalmentajalta kuin joukkueen pelaajistoltakin. Odotan jännityksellä uuteen joukkueeseen liittymistä ja uuden kauden alkamista. Me haluamme näyttää kaikille, miten me tulemme toimimaan kollektiivina ja mitä me tulemme vaatimaan toinen toisiltamme. Olen kuullut seurasta pelkkää hyvää ja tulee olemaan super-jännittävää matkustaa Suomeen ja aloittaa yhteistyö niin päävalmentajan kuin koko joukkueen kanssa”, pelaaja toteaa.

KuPS-valmentaja Ollipekka Ojala on tyytyväinen uuden pelaajavahvistuksen saapumiseen. ”Hän on ollut seurannassa jo pitkään ja on mahtavaa, että saatiin hänet nyt meille. Maddie on nopea pelaaja ja hän pyrkii todella aktiivisesti ratkaisemaan 1v1-tilanteita. On tärkeää meille, että hän on monipuolinen ja pystyy pelaamaan eri rooleja riippuen meidän kenttäryhmityksestä”, Ojala iloitsee.

Naisten joukkue rakentuu kohti kautta 2026 ja tulemme uutisoimaan uusista pelaajasopimuksista lähiaikoina.