Veikkausliigan kotiavaus Väre Areenalla: KuPS – AC Oulu

Kuopion Palloseuran Veikkausliigakauden ensimmäinen kotipeli pelataan lauantaina 12.4. klo 19.23 Väre Areenalla. Ottelun poikkeuksellinen alkamisajankohta kunnioittaa seuran pitkää historiaa ja mukailee sen perustamisvuotta 1923.

Vastustajaksi kotiavaukseen saapuu AC Oulu, joka taipui kauden avausottelussaan VPS:lle maalirikkaassa kamppailussa lukemin 4–3. KuPS puolestaan haki arvokkaan pisteen Turusta 1–1-tasapelillä FC Interiä vastaan. Joukkueet kohtasivat talven aikana kahdesti harjoitusotteluissa – molemmat päättyivät kuopiolaisten voittoon.

Päävalmentaja Jarkko Wissin mukaan lauantai-illan ottelu on tärkeä:

”Peli alkaa poikkeuksellisesti klo 19.23, mikä tuo oman erityispiirteensä. Tunnelma joukkueessa on luottavainen ja odottava. Turun ottelu ei täyttänyt odotuksia, ja nyt edessä on kolmen kotipelin putki – voittoja tarvitaan. Haluamme hallita peliä pallollisesti paremmin ja kehittää prässipelaamistamme niin, että kenttätasapaino säilyy. Oulu on vaarallinen erityisesti vastahyökkäyksissä, joten meidän on oltava huolellisia”, Wiss painottaa.

Wiss nostaa myös kotiyleisön merkityksen esiin:

”Muistan vierasvalmentajana sen, miten kotiyleisö loi painetta – tuntui, että omissa soi ennemmin tai myöhemmin. Toivon, että huomenna tunnelma on jälleen Kuopion kaltainen – aidosti kotietu.”

Avausottelussa edukseen esiintyivät muun muassa toppari Ibrahim Cisse sekä liigauransa ensimmäisen maalin viimeistellyt Samuli Miettinen. Lauantaina katseet kääntyvät myös keskikentän koostumukseen, joka on avainasemassa pelin rytmittämisessä ja valmennuksen toivomassa pallonhallinnassa.

Vierasjoukkueen riveissä erityistä huomiota ansaitsee kokenut Niklas Jokelainen, joka viimeisteli kaksi osumaa avauskierroksella. Myös talvella Kuopiossa harjoitelleen Marokhy Ndionen tehokkuus vähäisellä peliajalla on mielenkiintoinen yksityiskohta.

”Huomenna vaikka paljon tapahtuu, on kiekkopeliä ja muuta niin on KuPSin kotipeli joten tulkaa kannustamaan meitä!”, Wiss päättää.

Tapahtumia ja tunnelmaa myös kentän ulkopuolella!

Väre Areenalla ovensa avaa jo klo 17.30 uudistettu Paitsio Pub, jossa etkoilla luvassa livemusiikkia, kilpailuita ja haastatteluita. Ottelun jälkeen jatketaan samalla meiningillä – tervetuloa viihtymään koko illaksi!

Nyt on oikea hetki pukea keltamustaa ja tehdä kauden kotiavauksesta unohtumaton! Tulossa on futisilta, jota ei kannata missata.

Ostathan liput ennakkoon, jolloin asioimisesi nopeutuu sekä säästät rahaa. Liput ennakkoon: https://kups.fi/paasyliput/