KuPS otti tärkeät kolme pistettä ja kauden avausvoiton Väre Areenalla lauantain illassa. Kuopiolaiset kaatoivat AC Oulun 1-0 Agon Sadikun maalilla.
Väre Areenan kauden Veikkausliiga-avaus saatiin onneksi pelata huomattavasti pelättyä paremmissa olosuhteissa, vaikka pohjoistuuli paikoin piiskasi kovin Mölymäellä niin lumisade oli väistynyt. KuPS otti ensimmäisellä puoliajalla selkeästi hallinnan itselleen, AC Oulu turvautuikin pääosin nopeisiin vastahyökkäyksiin, jotka kuopiolaisten kolmen topparin linja siivosi tyylikkäästi. Yksi linjassa pelanneista oli Veikkausliigadebyttinsä tehnyt Arttu Lötjönen.
”Erityisesti ensimmäisellä puoliajalla olin mielestäni rauhallinen pallon kanssa, ja oma esitykseni oli kokonaisuudessaan hyvinkin solid. Puolustimme myös koko joukkueena hyvin. Toisella jaksolla meidän olisi pitänyt löytää parempia keinoja pallolliseen puolustamiseen, mutta kestettiin hyvin,” Lötjönen kommentoi Veikkausliigadebyyttiään.
Toinen puoliaika meni vieraille, vaikkei muutamaa osin KuPS virheiden avustamaa maalipaikkaa lukuun ottamatta pystynyt pahoja tilanteita luomaan.
”Tiedostettiin, että ottelun alku on tärkeä, ja haluttiin ottaa niskalenkki heti alussa pallollisesta pelaamisesta – siinä myös onnistuttiin. Kolmen topparin linja oli meiltä selkeä taktinen valinta vastustajan tilanteenvaihtoihin, ja he pysyivätkin aika hyvin aisoissa. Selustaa ei uhattu montaa kertaa, vaikka siellä oli tilaa. Sitten kun mentiin, niin tehtiin myös maali. Emme kuitenkaan olleet valmiita pelaamaan selustaan, eikä sinne tehty tarpeeksi juoksuja. Ensimmäisellä jaksolla nähtiin kyllä hyviä kombinaatioita, mutta toinen jakso oli vaikeampi. Ollaan vielä vähän rakennusvaiheessa, mutta kahdesta pelistä neljä pistettä ja saatiin tänään myös liigadebyyttejä – se on tosi hyvä juttu. Niitä debyyttejä on tulossa jatkossakin,” KuPS päävalmentaja Jarkko Wiss kommentoi pelin jälkeen.
Tilastot: https://www.veikkausliiga.com/tilastot/2025/veikkausliiga/ottelut/3747245/tilastot/
Katso ottelun huippuhetket: https://www.ruutu.fi/video/4701985
Seuraavan kerran Väre Areenalla pelataan viikon päästä lauantaina 19.4. klo 19.00 FF Jaroa vastaan.






