Kuopion Palloseura Oy teki historiallisen tuloksen – uusi jäsen hallitukseen

Kuopion Palloseura Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin perjantaina 10.4.2026. Yhtiökokous vahvisti tilikauden 2025 tuloksen sekä valitsi yhtiölle hallituksen alkavalle kaudelle.

Kuopion Palloseura Oy teki tilikaudella historiallisen taloudellisen tuloksen: yhtiön tulos nousi lähes 3,4 miljoonaan euroon. Kyseessä on poikkeuksellisen kova tulos suomalaisessa palloilussa. Myös yhtiön liikevaihto kasvoi ja nousi ennätykselliseen 9,1 miljoonaan euroon.

Seuran pääomistaja Ari Lahti näkee kehityksen erittäin vahvana:

”Viime vuosi oli erinomainen sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Teimme suomalaista jalkapallohistoriaa – kentällä ja sen ulkopuolella. Onnistuminen on pitkäjänteisen työn tulosta, ja on hienoa nähdä sen konkretisoituvan näin vahvasti. Tästä on erittäin hyvä jatkaa kohti tulevaa. Omistajana olen kiitollinen ja iloinen siitä työstä, jota seurassa on tehty, sekä sen tuottamista tuloksista.”

Yhtiön hallituksen puheenjohtajana jatkaa Vesa Kauppila, jolle alkaa neljäs puheenjohtajakausi. Hallituksen jäseninä jatkavat Kimmo Rossi, Matti Reinikainen ja Markku Raatikainen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Mauri Lahti, joka toimii varapuheenjohtajana. Hän tuo mukanaan vahvaa talousosaamista ja tukee seuran toimintaa myös miesten joukkueen rekrytointiin ja pelaajasiirtoihin liittyvissä kysymyksissä.

Puheenjohtaja Vesa Kauppila korostaa kokonaisuuden merkitystä:

“Olen erittäin tyytyväinen kilpailullisen ja taloudellisen tuloksen lisäksi siihen työmäärään, mitä ihmiset taustalla tekevät suurella sydämellä – niin toimistolla kuin vapaaehtoisvoimin. Tätä kokonaisuutta on tukenut vahvasti sujuva yhteistyö toimitusjohtaja Tomi Erolan kanssa. Tulevalla kaudella kehityskohteina ovat muun muassa KuPS-brändin ja näkyvyyden vahvistaminen entisestään eri keinoin sekä kaupungin stadionhankkeen edistäminen. Muutoin etenemme syksyllä 2023 uusitun strategian mukaisesti.”

Kuopion Palloseuran tilikausi oli onnistunut myös urheilullisesti. Miesten joukkue voitti toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden vuonna 2025 ja eteni Konferenssiliigan liigavaiheeseen toisena suomalaisena seurana. Liigavaiheessa KuPS eteni ensimmäisenä suomalaisena seurana playoff-vaiheeseen saakka. Naisten joukkue saavutti hopeaa kaudella 2025 ja voitti tuoreeltaan kaudella 2026 Kansallisen Cupin.

Myös kaupallisella puolella kehitys oli vahvaa, ja seura kasvoi useilla eri mittareilla.

Toimitusjohtaja Tomi Erola kiteyttää tilikauden:

”Hyvä tulos on monen tekijän summa. Urheilullinen menestys kruunaa kokonaisuuden, mutta on tärkeää muistaa, että toimiston väki ja lukuisa joukko vapaaehtoisia ovat tehneet valtavan työn kauden aikana. Haluan kiittää kaikkia KuPS-yhteisössä mukana olleita. Olemme tehneet suomalaista historiaa sekä urheilullisesti että taloudellisesti. Uskon ja toivon, että sama kehityssuunta jatkuu myös tulevaisuudessa.”

Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Vesa Kauppila, 050 329 3413, vesa.kauppila@kups.fi
Toimitusjohtaja Tomi Erola, 040 012 9801, tomi.erola@kups.fi