Kuopion Palloseura ja puolustaja Collins Sichenje pelaajasopimukseen

Veikkausliigakauteen valmistautuva Kuopion Palloseura vahvistuu vielä kauden kynnyksellä, kun puolustaja Collins Sichenje liittyy kuopiolaisjoukkueen riveihin kauden 2023 kestävällä lainasopimuksella Ruotsin suurseurasta AIK:sta. Keskuspuolustaja saapui Kuopioon torstaina ja on käytettävissä jo 5.4. sarja-avauksessa FC Interiä vastaan.

Kenialainen Sichenje siirtyi alkuvuodesta 2022 AIK:n riveihin neljävuotisella sopimuksella ja kovista otteistaan tunnettu toppari teki ensimmäisen kauden aikana läpimurtonsa seuran edustusjoukkueen riveihin esiintyen kahdeksassa Allsvenskan-ottelussa ja neljästi Konferenssiliigan karsinnoissa. AIK halusi kuitenkin löytää kovan luokan lupauksena pidetylle Sichenjelle vielä isomman pelillisen roolin, minkä myötä lainasopimus Kuopion Palloseuraan tuli ajankohtaiseksi.

189-senttinen äärimmäisen nopea Sichenje saapui Kuopioon suoraan Kenian maajoukkueleiriltä ja odottaa innolla liittymistä uuden seuransa harjoitusvahvuuteen.

”Tuntuu todella hyvältä olla täällä ja olen valmis tähän yhteiseen projektiin. Haluan auttaa joukkuetta kohti yhteisiä tavoitteita ja antaa kaikkeni tälle seuralle. Uskon, että vahvuuksistani on hyötyä joukkueelle ja pystymme yhdessä taistelemaan Veikkausliigan voitosta” kommentoi Collins odotuksiaan tulevalle vuodelle.

Päävalmentaja Pasi Tuutti on tyytyväinen saadessaan riveihinsä yhden laadukkaan pelaajan lisää, joka pystyy operoimaan monipuolisesti erilaisissa alakerran rooleissa, mutta myös puolustavan keskikentän roolissa, jossa Sichenje pelasi muun muassa maajoukkuedebyytissään.

”Olemme painineet alakerran pelaajiston kanssa koko talven. Loukkaantumisten lisäksi vaihtuvuus on luonnollista viime kauden menestyksen jälkeen. Veikkausliigan parhaat pelaajat jatkavat matkaa isompiin ympyröihin ihan ansaitusti.” taustoittaa Tuutti.

”Collins on täsmähankita paikkaamaan tuota syntynyttä aukkoa. Aggressiivinen ja kamppailuvalmius tuovat meille kaivattuja työkaluja pelisuunnitelmien erilaisiin toteuttamisiin.” kehuu Tuutti Collinsia.