Kuopion Palloseura ja Pohjois-Savon Osuuspankki ovat solmineet merkittävän yhteistyösopimuksen

Kuopion Palloseura ja OP Pohjois-Savo ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä OP Pohjois-Savo nousee kokonaisvaltaisesti koko KuPS yhteisön tärkeäksi tukipilariksi. Uuden sopimuksen keihäänkärkenä on Kuopion Palloseuran naisten Kansallisen Liigan joukkueen pääyhteistyökumppanuus. Kuopion palloseuran myynti- & markkinointijohtaja Jukka Voutilaiselle lopputulema oli myös henkilökohtaisesti merkityksellinen:

”Olen todella innoissani alkavasta yhteistyöstä OP Pohjois-Savon kanssa. OP brändistä on myös henkilökohtaisella tasolla tullut itselleni läheinen, jonka avulla monet unelmat on saavutettu. Muistan 7-vuotiaan Jukka-pojan avaamassa tiliä paikalliskonttorissa kesätienesteille sekä myös nuoren perheen isän unelmansa kynnyksellä, omakotitalon mahdollistaneet neuvottelut OPn kanssa. Olen varma, että tämän sopimuksen myötä me saimme KuPS perheeseen pankkimaailman ykkösbrändin. Tehdään tästä matkasta yhdessä mahdollisimman hyvä!”

Myös OP Pohjois-Savon päässä sopimukseen ollaan todella tyytyväisiä:

”Olemme erittäin tyytyväisiä laajenevaan yhteistyöhön KuPS-perheen kanssa. OP Pohjois-Savo on ollut pitkään KuPSin junioritoiminnasta vastaavan KuPS ry:n pääkumppani, ja nyt tehty yhteistyösopimus täydentää kokonaisuuden. Erityisen innoissamme olemme siitä, että pääsemme naisjoukkueen pääkumppaniksi, ja olemme vahvasti mukana niin juniori-, nais- kuin miesjoukkueidenkin matkassa. Sopimukseen sisältyvä omistaja-asiakkaan pääsylippuetu on konkreettinen hyöty omistajillemme, ja siten tärkeä osa yhteistyötä. KuPS on vahva paikallinen toimija, joka tunnetaan niin Pohjois-Savon maakunnassa kuin valtakunnallisestikin. Paikallisena pankkina koemme hyvin luontevaksi kumppanuuden, josta varmasti hyödymme molemmin puolin”, OP Pohjois-Savon varatoimitusjohtaja Mikko Vepsäläinen kommentoi.