Kuopion keskuskentän jalkapallostadionin rakentaminen päätöksentekoon

TIEDOTE 9.9.2025 – KUOPION KAUPUNKI

Kuopion keskuskentän jalkapallostadionin rakentaminen päätöksentekoon – kaupunki vastaa stadionin urheilutilojen rakentamisesta, yksityinen toimija liiketiloista.

Kuopion keskuskentän jalkapallostadionin rakentaminen etenee. Stadionista on tehty ja hyväksytty tarveselvitys vuonna 2018. Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen lautakunnalle, ja siitä edelleen konsernijaostolle ja kaupunginhallitukselle, esitetään nyt jalkapallostadionin hankesuunnitelman päivittämistä. Esitettävän uuden suunnitelman mukaan Mölymäelle rakennettaisiin UEFAn kategoria 4 -tason stadion, johon mahtuu 8000 katsojaa. Kaupunki rakentaisi ja ottaisi vastatakseen stadionin katsomorakennukset ja kaikki muut stadionin urheilukäyttöön tulevat tilat (pukutilat, kenttä, valaistus) UEFA:n kategoriavaatimuksen mukaisesti. Stadionhankkeen kaupungin vastuulla olevan osion kustannusarvio selviää hankesuunnittelun edetessä. Hanke on mukana kaupungin talousarviovalmistelussa ensi vuodelle ja se tulee sisältymään kaupunginjohtaja Soile Lahden talousarvioesitykseen.

Stadionin yhteyteen muodostettaisiin erillinen liiketoimintatontti erilaista liiketoimintaa palvelevia tiloja varten. Tämän osan stadionin kokonaisuudesta toteuttaa tavoitteen mukaan ulkopuolinen yksityinen investoija, joka rakentaa tilat ja vuokraa niitä Kuopion Palloseura Oy:n ja muiden toimijoiden tarpeisiin. Neuvottelut liiketiloista ovat käynnissä ja kaupunki tukee neuvotteluita sekä tilojen suunnittelua. Liiketoimintatilojen osalta suunnitelmista kerrotaan lisää myöhemmin.

”Stadionhankkeesta saadaan taloudellinen ja toimiva jakamalla vastuita ja rakentamista osiin: kaupungin vastuulla on urheilukäyttöön tuleva osio ja yksityisen investoijan vastuulla liiketoimintatilat”, kommentoi Kuopion kaupunginjohtaja Soile Lahti.

Kaupunki on suunnitellut rahoittavansa sen vastuulle kuuluvaa osuutta hankkeessa luovuttamalla stadionin päädyssä olevat, jo kaavoitetut kolme kerrostalotonttia. Asumisen lisäksi tontit mahdollistavat esimerkiksi liike- ja toimistorakentamista. Toimet tonttien luovuttamiseksi käynnistetään mahdollisimman pian.

Tavoitteena on, että Mölymäen alue kehittyy ja rakentuu mahdollisimman yhtäaikaisesti kaikkien hankkeiden osalta. Kaupungin hankkeen rakentamisaikatauluun vaikuttaa se, miten asia etenee päätöksenteossa. Mikäli päätökset syntyvät hankkeelle suotuisasti, suunnittelu ja rakentamisen valmistelu voisivat alkaa jo ensi vuonna.   

Keskuskentän uudistuva kokonaisuus tulee entisestään vahvistamaan kaupungin veto- ja elinvoimaa sekä varmistaa sen, että stadionilla pelataan tulevaisuudessa myös korkean tason kansainvälisiä jalkapallo-otteluita.  Stadionilla on ajatuksena järjestää myös muita tapahtumia ja tarjota palveluita tapahtumakävijöille sekä Mölymäen alueen asukkaille.