Kuopion Palloseura palaa kotikentälle ja kohtaa keskiviikkona 20.5. klo 19.00 alkavassa ottelussa FF Jaron.
KuPS lähtee kotiotteluun tiiviin ottelujakson keskeltä – ja sama tahti jatkuu myös toukokuun loppuun saakka. Keltamustat hakevat keskiviikkona kotiyleisön tuella kolmea pistettä, jotka vahvistaisivat asemia Veikkausliigan tasaisessa kärkikamppailussa.
Vaikka viime viikkojen tulokset ovat vaihdelleet, KuPSin pelaamisessa on ollut nähtävissä hyvää ja kehitystä. Keskiviikkona joukkueen tavoitteena onkin kääntää kaksi edellistä tasapeliä voitoksi ja pitää pisteet Väre Areenalla.
– Meidän pitää olla aktiivisia ja viedä hyökkäykset loppuun saakka. Totta kai haluamme myös tehdä enemmän maaleja, ja siihen liittyy juuri se, että viemme tilanteet, hyökkäykset ja liikkeet määrätietoisesti loppuun asti. Meillä on hyvä suunnitelma, ja kun pysymme siinä, uskon sen tuovan tulosta, huomenna pelikiellosta kokoonpanoon palaava Bob Nii Armah pohtii viimeistelyharjoitusten jälkeen.
FF Jaro on kauden aikana osoittanut pystyvänsä haastamaan vastustajia tiiviillä ja energisellä pelaamisella, vaikka joukkueen voittosarake näyttääkin seitsemän pelatun kierroksen jälkeen nollaa. Keskiviikon ottelu on joukkueiden toinen kohtaaminen tällä kaudella. Ensimmäinen keskinäinen päättyi huhtikuussa Pietarsaaressa 1–1-tasatulokseen.
– Jaro on aina haastava vastustaja, koska heidän pelaamisessaan on tietynlaista arvaamattomuutta ja samalla paljon suoraviivaisuutta. He pelaavat paljon pitkiä palloja ja hakevat juoksuja linjan taakse sekä nopeita vastahyökkäyksiä, Armah kuvailee vastustajaa.
Ottelutahti jatkuu edelleen tiiviinä myös tulevina viikkoina. Tällä viikolla KuPS kohtaa lauantaina kotikentällä FC Lahden, Suomen Cup jatkuu tiistaina 26.5. vierasottelulla JäPSiä vastaan Järvenpäässä ja toukokuu päätetään 30.5. pelattavaan kotiotteluun FC Interiä vastaan. Väre Areenalla riittää siis myös tulevina viikkoina isoja otteluita ja tärkeitä pisteitä jaettavaksi – nähdään siis peleissä.
KuPS – FF Jaro
Ke 20.5. klo 19.00
Väre Areena
Pikkulauantain opiskelijapeli
Opiskelijakorttia portilla näyttämällä lipun ostanut tai kausikortillinen opiskelija voi tuoda keskiviikon FF Jaro -otteluun yhden kaverin veloituksetta mukaan. Kaverille paikka aurinkokatsomosta.








