Kansallinen Cup: HJK Akatemia – KuPS 1-8 (0-2)


Nanna Savolainen (3), Aino Kröger (2), Tuuli Viinikka, Liina Nora ja Anna Olmala maalinteossa

Kuopion Palloseura on hankkinut jatkopaikan Kansallisen Cupin välieräotteluihin Tampereen Ilvestä vastaan. Kuopiolaiset sinetöivät oman jatkopaikkansa lauantaina Talin hallissa, jossa kotijoukkue HJK Akatemia kukistui jälleen suurinumeroisesti maalein 1-8. KuPS etenee näin jatkoon neljän parhaan joukkueen joukkoon yhteistuloksella 2-15.

Hyökkääjä Nanna Savolainen aloitti maalinteon 14 peliminuutin kohdalla ja hyökkääjä Aino Kröger (kuvassa) viimeisteli 0-2 puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Savolainen vietti Talin hallissa hienoa tehoiltaa viimeistelemällä upean hattutempun ja myös Kröger, Tuuli Viinikka, Liina Nora ja Anna Olmala onnistuivat maalinteossa toisella puoliajalla. HJK Akatemia onnistui lopussa vielä kaventamaan loppunumeroiksi 1-8.

”Toisella puoliajalla me nostimme omaa tasoamme huomattavasti”

KuPS oli tälläkin kertaa vahvempi joukkue ansaiten voittonsa ja jatkopaikkansa. ”Ensimmäisen puoliajan peli ei ollut meiltä riittävän hyvää. Me hävisimme liikaa kaksinkamppailuja, eikä vauhti ollut riittävän korkea. Parempia meidän olisi pitänyt olla”, päävalmentaja Valtteri Kumpuniemi kuvaili ensimmäisen puoliajan pelitapahtumia.

”Toisella puoliajalla me nostimme omaa tasoamme huomattavasti, sillä me emme halunneet jäädä ensimmäisen puoliajan vaatimattomalle tasolle. Pelin luonne muuttui täysin: me olimme paljon aggressiivisempia, etenimme nopeammin tilanteisiin, liikutimme palloa nopeammin, saimme enemmän maalipaikkoja ja olimme tehokkaampia. Toisen puoliajan peliin voimme olla tyytyväisiä”, päävalmentaja totesi.

Kuopiolaiset saavuttivat näin toivomansa lopputuloksen tästä ”pohjoisen polun” kaksiosaisesta puolivälieräsarjasta. ”Kyllä ehdottomasti. Nollapelin menettäminen lopussa toki jäi hieman harmittamaan, mutta toisaalta HJK Akatemia kyllä myös ansaitsi sen. Meidän pelaajamme voivat tästä lähteä hyvillä mielin viettämään omaa talvilomaviikkoaan”, päävalmentaja kiitteli.  

Maalit:
– 14 min Nanna Savolainen 0-1
– 33 min Aino Kröger 0-2
– 57 min Aino Kröger 0-3
– 67 min Nanna Savolainen 0-4
– 69 min Tuuli Viinikka 0-5
– 75 min Nanna Savolainen 0-6
– 80 min Liina Nora rp 0-7
– 83 min Anna Olmala 0-8
– 84 min Ines Pietikäinen 1-8

KuPS: Nelli Hautamäki, Elli Mäkipelkola, Veera Keto, Helmi Perkaus (63 min Helmi Vapola), Liina Nora, Tao Stark, Anni-Maija Kauppila (63 min Nerea Oruetxebarria), Niitty Hahl, Nanna Savolainen, Aino Kröger (62 min Anna Olmala), Tuuli Viinikka (74 min Sanni Kouva)