IFK Mariehamn – KuPS vielä ennen keskikesän juhlaa

IFK Mariehamn ja Kuopion Palloseura kohtaavat keskiviikkona 18. kesäkuuta Maarianhaminassa Wiklöf Holding Arenalla klo 17.00.

KuPS lähtee otteluun sarjakärjestä, vaikka edellisissä Veikkausliiga-otteluissa on ollut haasteita maalinteon kanssa. Joukkue on jäänyt neljässä peräkkäisessä liigaottelussa ilman osumia, ja nyt tavoitteena on paluu voittokantaan sekä hyökkäyspelin terävöittäminen. IFK Mariehamn löytyy sarjataulukon alemmasta keskikastista. Joukkueen kausi on ollut ailahteleva ja joukkueelta löytyy sekä hyviä tuloksia että isoja tappioita. Viime kotipelissään joukkue kärsi kotitappion VPS:lle 5–1, mutta on aiemmin osoittanut vaarallisuutta kotikentällään ja haluaa varmasti pestä kasvonsa kotiyleisön edessä.

”Edellisen pelin jälkeen on käyty joukkueen kanssa läpi joitakin kipukohtia, sekä koko ryhmän että pelipaikkakohtaisesti. Toivomme, että saamme siihen tarvittavan reaktion. Molemmat joukkueet tulevat otteluun tappio alla ja halu näyttää on varmasti kova. Ratkaisut lähtevät pienistä yksityiskohdista, taistelutahdosta, tekemisen laadusta ja halusta tehdä asiat kunnolla.” KuPS päävalmentaja Jarkko Wiss kertoo.

”Kotipelissä IFK Maarianhamn antoi pallonhallinnan meille, mutta nyt odotan heiltä enemmän pallollista peliä. Joukkueessa on hyviä yksilöitä, jotka osaavat toimittaa palloa maalille ja tuovat kokoa boksiin – he ovat olleet vaarallisia erityisesti erikoistilanteissa.” Wiss jatkaa.

Samuel Pasanen, joka toipuu hyvää vauhtia eturistisideleikkauksesta, on ainoa varma KuPSin sivussa oleva pelaaja, muutama pieni kysymysmerkki on ilmassa jotka selviävät lopullisesti pelipäivänä.

Keskiviikon ottelun jälkeen joukkue pitää muutaman päivän juhannustauon, jonka jälkeen se jatkaa harjoituksia kahden pelin viikkoon. Suomen Cupin ottelu FC Hakaa vastaan pelataan alustavasti tiistaina 24.6. Valkeakoskella ja perjantaina 27.6. klo 20.00 on yksi kauden odotetuimmista kotipeleistä kun HJK saapuu Väre Areenalle.

HJK-ottelun lipunmyynti on jo nyt ollut vauhdikasta joten kannattaa varata liput ennakkoon ajoissa.

OSTA ENNAKKOLIPUT TÄSTÄ