Honsu ja Siku jatkavat Savossa – molemmille vuoden jatkosopimus KuPSin kanssa!

Loistavaa työtä Kuopion Palloseuran peräsimessä tehnyt Jani Honkavaara jatkaa Kuopion Palloseuran päävalmentajana myös kaudella 2024. Honsun tutkaparina kuluvalla kaudella toiminut Sixten Boström jatkaa myös valmennusryhmässä kaudella 2024.

47-vuotias ”Super-Honsu” otti päävalmentajan tehtävät Kuopion Palloseurassa vastaan, kun keltamusta oli pelannut Veikkausliigaa kolme ottelua. Jani Honkavaaran alaisuudessa KuPS nousi sarjan häntäpäästä aina mestaruuskamppailuun asti, mutta loppujen lopuksi HJK oli maalieron verran parempi. Hopeiset mitalit kuitenkin varmistivat sen, että Kuopiossa pelataan europelejä myös tulevalla kaudella.

Toukokuussa Kuopion Palloseuraan saapunut 60-vuotias Sixten Boström muodostui vuoden aikana tärkeäksi tutkapariksi Jani Honkavaaralle ja on osa valmennusryhmää myös tulevalla kaudella. Sikun ”comeback” valmentamisen pariin oli onnistunut ja kauden päätteeksi Sixtenin kaulaan laitettiin Veikkausliigan hopeinen mitali.

Molempien kanssa tehdyt jatkosopimukset ovat kestoltaan yhden vuoden ja kestävät kauden 2024 loppuun asti. Valmennus pääseekin nyt rauhassa rakentamaan tulevan kauden joukkuetta.

 ”Vähän vanhaa, jotakin uutta”

Päävalmentaja Jani Honkavaara on iloinen jatkosta Kuopion Palloseurassa ja uskoo, että edellisen kauden pohjalle on hyvä rakentaa.

”Viime kauden joukkue antaa hyvän pohjan tulevaan kauteen. Se teki upeaa työtä, vaikka matkalla oli paljon esteitä. Olen ollut onnekas, että olen saanut valmentaa näin hyviä pelaajia”, kertoo Honsu.

Päävalmentaja kuitenkin näkee, että Kuopion Palloseuralla on edessään uudenlainen haaste.

”Meidän on tehtävä asiat entistä paremmin. Seuran on oltava toimissaan suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen. On löydettävä keinoja tehdä asiat paremmin, johdettava tiedolla ja kehitettävä organisaatiossa olevia ihmisiä. Jos asiat tehdään samoin kuin aiemmin, tulos on aina samanlainen. Samoin meidän on haettava kehitystä valmennuksen ja rekrytoinnin puolella. Jos emme satsaa niihin mitenkään, emme mene seurana eteenpäin. Olemme vain seura muiden joukossa. Kaudella 2024 on mielestäni vain yksi tavoite. Olla seurana parempi”, visioi Honkavaara tulevaisuutta.

”Hienoa jatkaa Kuopion Palloseurassa”

Sixten Boströmin odotukset tulevalle kaudelle ovat korkealla. Honsun kanssa työskentely läpi kauden oli mieluisaa ja usko tulevaan kauteen on korkealla.

”Hienoa, että saan jatkaa yhteistyötä Honsun ja muun ammattitaitoisen valmennustiimin kanssa. Odotan innolla, että päästään talvikaudella kehittämään pelaajia yksilötasolla sekä joukkuepelaamista kohti ensi kauden Veikkausliigaa ja europelejä. Olen viihtynyt Kuopion Palloseurassa ja Kuopiossa erittäin hyvin”, kertoo Siku.