Kuopion Palloseura on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen hyökkääjä Gustav Engvallin kanssa. 29-vuotias Engvall tuo joukkueeseen runsaasti kansainvälistä kokemusta ja laatua hyökkäyspäähän. Urallaan hän on pelannut muun muassa Englannissa, Puolassa, Belgiassa ja Ruotsissa.
Ruotsin Allsvenskanissa Engvall on pelannut yhteensä 150 ottelua, joissa hän on viimeistellyt 39 maalia ja antanut 25 maalisyöttöä. Engvall pelasi yhden uransa tehokkaimmista kausista vuonna 2023, jolloin hän viimeisteli IFK Värnamon paidassa tehot 11+3.
”Minulla on todella hyvä fiilis. Olen kiitollinen siitä, että olen täällä. Se, mitä seura on saavuttanut viime vuosina, on ollut todella vaikuttavaa, ja olen iloinen saadessani olla osa tätä kokonaisuutta,” Engvall kertoo.
Kuopion Palloseuran vahva tekeminen ja viime vuosien saavutukset vakuuttivat Engvallin siirron taustalla.
”Seura on ottanut isoja askeleita viime vuosina. Kun katsoin pelejä ja kohokohtia, näin joukkueen, joka haluaa jatkuvasti kehittyä. Euro-ottelut ovat hieno mahdollisuus, mutta ennen kaikkea haluan olla mukana tässä projektissa ja viedä joukkuetta eteenpäin.” Engvall kertoo.
Pukukopissa Engvall kuvaa itseään sosiaaliseksi ja positiiviseksi joukkuepelaajaksi.
”Olen helposti lähestyttävä ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Tykkään jutella, olla mukana porukassa ja tuoda hyvää energiaa pukukoppiin. Mielestäni hyvä ilmapiiri näkyy myös kentällä.”
Ensimmäisten viikkojen osalta Engvall painottaa sekä kentällä että sen ulkopuolella tapahtuvaa sopeutumista.
”Aluksi keskityn erityisesti harjoitteluun ja siihen, miten joukkue pelaa, jotta pääsen mahdollisimman nopeasti mukaan pelillisesti. Samalla on tärkeää tutustua joukkuekavereihin myös kentän ulkopuolella ja tehdä olosta mahdollisimman nopeasti kotoisa. Uskon, että nämä kulkevat käsi kädessä.”
KuPSin urheilutoimenjohtaja Sixten Boström näkee Engvallin monipuolisena vahvistuksena hyökkäyspäähän:
”Engvall on hyvä ja monipuolinen hyökkäyspään pelaaja, joka pystyy pelaamaan usealla eri pelipaikalla. Hän on vahva linjojen välissä, mutta kykenee myös juoksemaan puolustuslinjan selustaan.” Boström sanoo tyytyväisenä.
Tervetuloa Kuopioon Gustav!
Muista varata ajoissa oma paikkasi Väre Areenalla: osta kausikortti tästä.
