Kuopion Palloseura avasi UEFA Women’s Europa Cupin karsintavaiheen keskiviikkona Tanskassa, missä vastaan asettui vahva FC Nordsjælland. Kuopiolaiset taistelivat urheasti ja siirtyivät toisella jaksolla johtoon Aino Krögerin maalilla, mutta kotijoukkue nousi nopeasti rinnalle ja karkasi lopulta 3–1 (0–0) -voittoon. Ratkaiseva osaottelu pelataan 17.9. klo 18.00 Väre Areenalla.
Ottelun ensimmäinen puoliaika oli tasainen ja molemmat joukkueet saivat luotua tilanteita, mutta tauolle lähdettiin maalittomassa 0–0 -tilanteessa. Toisen jakson alussa KuPS sai palkinnon aktiivisuudestaan, kun Kröger laukoi joukkueen johtoon 48. minuutilla. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi: Nordsjælland tasoitti kuusi minuuttia myöhemmin Simone Andersen toimesta. Ottelun edetessä kotijoukkue sai enemmän otetta ja siirtyi 75. minuutilla johtoon Anna Christine Walterin viimeisteltyä. Loppulukemat 3–1 syntyivät kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Laila El Beheryn osumalla.
”Harmittava tulos, mutta tulosta pitää kunnioittaa – vastustaja oli tänään parempi. Meillä on paljon asioita, joita voimme parantaa kaikilla osa-alueilla, taktiikasta yksilösuorituksiin. Emme olleet parhaimmillamme, mutta nyt on vasta ensimmäinen puoliaika pelattu. Toinen osa ratkeaa ensi keskiviikkona, ja siihen haluamme tuoda kentälle uutta energiaa sekä toivottavasti paljon katsojia tueksi. Tästä tullaan vielä peliin takaisin”.
”Nyt pelaajilla on muutama ansaittu vapaapäivä, jotta saamme ladattua akut täyteen. Moni joutui pelaamaan tänään puolikuntoisena, joten käytämme ajan siihen, että olemme ensi viikolla täysin valmiita. Kotona tämä ratkaistaan”, KuPS-päävalmentaja Ollipekka Ojala kommentoi ja välitti viestin kuopiolaiselle jalkapalloväelle: taistelu ei todellakaan ole ohi ja joukkue lähtee tavoittelemaan jatkopaikkaa kotiyleisön turvin.
Osta liput heti ensi viikon huippukiinnostavaan ratkaisevaan osaotteluun: OSTA ENNAKKOLIPUT