Kuopion Palloseuran Veikkausliigan runkosarja päättyi maanantai-iltana 0–1-vierastappioon FC Interille. Maalittomana pitkään edennyt kärkikamppailu ratkesi vasta lisäajalla Muhammed Suson osumaan.
Veikkausliigan runkosarja päättyi Turussa sarjan kahden kärkijoukkueen kohtaamiseen. Avausjakso eteni tasaisissa merkeissä, mutta jakson parhaat maalipaikat siunaantuivat kotijoukkue Interille. Tauolle siirryttiin kuitenkin maalittomassa tilanteessa.
Ottelun kuva säilyi tasaisena myös toisella puoliajalla. Molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä, mutta pitkään näytti siltä, että pisteet jaettaisiin maalittoman tasapelin myötä.
KuPS sai pallon kertaalleen näyttävästi Interin maaliin, kun toisella puoliajalla kentälle tullut Ayman Aiki laukoi pallon verkkoon. Osuma kuitenkin hylättiin paitsiona, kun erotuomaristo tulkitsi paitsioasemassa olleen KuPS-pelaajan vaikuttaneen tilanteeseen.
Ottelun ratkaisu syntyi lopulta aivan viime hetkillä. Inter sai kulmapotkun lisäajan neljännellä minuutilla, ja sitä seuranneessa jälkitilanteessa Muhammed Suso viimeisteli rangaistusalueelle pomppimaan jääneestä pallosta ottelun ainoan maalin.
– Tasainen ja kova peli, kaksi hyvää joukkuetta vastakkain. Molemmilla oli omat hetkensä ja peli aaltoili paljon. Toiselle puoliajalle pystyimme vähän parantamaan. Todella pienten marginaalien peli, joka lopulta ratkesi siihen, että pallo pomppi kulmatilanteesta maalille, Kuopion Palloseuran päävalmentaja Miika Nuutinen summasi.
KuPS-paidassa nähtiin Turussa myös kaksi debyyttiä. Julius Eskesen oli mukana avauskokoonpanossa ja Ayman Aiki pääsi kentälle toisella puoliajalla. Samuel Pasanen puolestaan teki paluun pelikentille ensimmäistä kertaa sitten viime marraskuun.
KuPS päättää 22 ottelun runkosarjan 43 pisteeseen ja lähtee Mestaruussarjaan sarjakärkenä pisteen erolla Interiin. Mestaruussarjan otteluohjelma julkaistaan lähipäivinä. Kaksinkertaisena pelattavassa sarjassa KuPSilla on edessään viisi koti- ja viisi vierasottelua.








