Daniel Carrillo on tyytyväinen alkuunsa Kuopion Palloseurassa

Kuopion Palloseuran tuore pelaajavahvistus Daniel Carrillo aloitti jalkapallon 4-vuotiaana lapsille järjestetyssä toiminnassa. Jalkapallo tulee verenperintönä isältä, hän on tosin pelannut vain amatöörinä. Jalkapallon ohella Carrillo pelasi myös futsalia ja harrasti hetken aikaa karatea ennen kuin keskittyi pelkästään jalkapalloon. Hän pelasi 15-vuotiaaksi asti hyökkääjänä, mutta valmentaja laittoi hänet pelaamaan vasemmalle laidalle, koska hän oli joukkueensa ainoa vasenjalkainen pelaaja. Aluksi uusi pelipaikka tuntui vaikealta, mutta hän oli valmis työskentelemään kovasti, jotta oppi uuden pelipaikan. Nouseminen Deportivo Laran edustusjoukkueeseen vaati kovaa työntekoa ja hän debytoi edustusjoukkueessa 17-vuotiaana. Tuosta ottelusta jäi myös mieleen hauskana muistona pelipaita, jossa pelinumero oli erivärinen kuin joukkuekavereilla. Lyhyestä pituudestaan huolimatta Daniel oli joukkueessaan tärkeä osa erikoistilanteita niiden päättämisessä ja puolustamisessa.

Venezuelan paikallinen valuutta on menettänyt ostovoimansa inflaation myötä ja maan talousongelmat vaikuttavat myös jalkapalloon. Jalkapalloilijat ovat kuitenkin onnekkaassa asemassa moniin muihin nähden, koska saavat palkkansa Yhdysvaltojen dollareissa. Venezuelan vaikean tilanteen takia keskittyminen jalkapalloon on myös vaikeaa. Jalkapallokenttien kunto on yleisesti heikentynyt ja vaikeuttaa harjoittelua. Myös tuntien pituiset sähkökatkot vaikeuttavat normaalia elämää. 

Carrillo ei odottanut koskaan pelaavansa jalkapalloa lumen keskellä Suomessa, mutta on onnellinen mahdollisuudesta päästä pelaamaan KuPS:ssa. Ennen Kuopioon tuloa Carrillo yritti ottaa mahdollisimman paljon selvää tulevasta ja esimerkiksi videot Urho Nissilän vapaapotkumaaleista tekivät vaikutuksen. Joukkuekavereista Jordan Sebban puhuu espanjaa, muiden kanssa kommunikointi on vielä vaikeaa vähäisen englanninkielen taidon takia. Carrillo onkin kiitollinen Sebbanille, joka on espanjaa puhuvana ollut suuri apu sopeutumisessa Kuopioon. Joukkueessa on hyvä ilmapiiri ja hän näkee hyvät mahdollisuudet taistella menestyksestä tulevalla kaudella. Daniel Carrillo on valmis tekemään kovasti töitä menestyksen eteen ja haluaa nauttia jalkapallon pelaamisesta KuPS:ssa.

Pelaajaa haastatteli Juho Juvonen.