Kuopion Palloseuran voittosarja sai jatkoa perjantai-illan dramaattisessa jännitysnäytelmässä
Briotech Kansallisessa Liigassa pelaavan Kuopion Palloseuran sarjakausi jatkuu voitokkaissa tunnelmissa. Vahvasti pelaava KuPS-joukkue hankki perjantai-iltana jo kuudennen peräkkäisen voittonsa kukistamalla IF Gnistanin maalein 2-1. Kotivoitto irtosi tällä kertaa poikkeuksellisen dramaattisen kaavan kautta, sillä loppuratkaisu tapahtui vasta kahden minuutin mittaisen lisäajan viimeisillä loppusekunneilla.
KuPS hankki lisäajan lopussa muutamia kulmapotkuja ja peliaika oli jo loppumassa, kunnes tähtihyökkääjä Gentjana Rochi pääsi jysäyttämään todellisen unelmakanuunan Gnistanin maalin ylänurkkaan ja kiihkeä taistelupeli ratkesi lopulta kuopiolaisten voitoksi 2-1. Väre Areena räjähti riemuun ja perjantai-ilta päättyi keltamustiin voitonjuhliin.
Rochi: ”En ole koskaan tehnyt tuollaista maalia ja siksi muistan sen varmasti hyvin pitkään”
Ratkaisumaalin laukonut Rochi oli pelin jälkeen erittäin riemukkaissa tunnelmissa. ”Tunne on kuin mestarilla. Olen hyvin onnellinen kolmeen pisteeseen ja siihen miten me lopetimme tämän ottelun. Olen viimeinkin päässyt nyt pelaamaan pitkästä aikaa ja se motivoi minua tekemään maaleja. Oli vaikea ottelu, Gnistan oli hyvä vastus ja he puolustivat matalassa blokissa jota oli vaikea murtaa. Toinen puoliaika oli meiltä parempi ja me onnistuimme löytämään riittävät välit maalintekoon. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt omalla urallani tuollaista maalia ja siksi muistan sen varmasti hyvin pitkään”, maalintekijä iloitsi.
KuPS ja Gnistan taistelivat ensimmäisellä puoliajalla tasaväkiseen tahtiin. Vierasjoukkue oli ajoittain helisemässä keltamustan painostaessa voimakkaasti, mutta pystyi iskemään vaarallisesti takaisinkin tilaisuuden saatuaan. KuPS osui parikin kertaa Gnistanin ylärimaan, mutta tauolle mentiin maalittomissa numeroissa.
Hahl: ”Näin että pallo tulee kohti ja kerrankin pääsee vetämään vastapalloon”
Laitapelaaja Niitty Hahl onnistui ensimmäisenä maalinteossa, kun pelikello oli edennyt 56 minuutin kohdalle. Hahl pääsi vetämään komean kanuunavedon noin 30 metristä ja näyttävä nappiveto upposi Gnistan-maalin ylänurkkaan: 1-0.
”Näin että pallo tulee kohti ja kerrankin pääsee vetämään vastapalloon. Minua on useasti kehotettu laukomaan ja sain nappiosuman palloon”, Niitty kuvaili tämän kauden ensimmäistä liigaosumaansa. Hän oli tyytyväinen voittoon ja kolmeen sarjapisteeseen.
”Me saimme tänään paljon pallonriistoja yläalueella, mutta viimeiset ratkaisut eivät olleet tarpeeksi vaarallisia eikä viimeistely ollut onnistunutta. Voitto tuntuu tosi hyvältä ja tärkeätä oli saada pisteet kotiin tyylistä välittämättä”, Niitty iloitsi.
Gnistan tuli lopussa tasoihin, kun tehohyökkääjä Abby Kraemer onnistui tasoittamaan pelitilanteeksi 1-1 (79 min). KuPS hyökkäsi lopussa rajusti viimeiseen pelisekuntiin saakka onnistuen lopulta kairaamaan pinnat kotiin.
Ojala: ”Mahtava voitto ja taas me näytimme tosi hyvää luonnetta”
”Mahtava voitto. Pallollinen peli oli hyvää, vastassa oli matala blokki joka me onnistuttiin monipuolisesti murtamaan pallonhallinnan saatuamme. Hatunnosto Gentjanan upealle maalille”, päävalmentaja Ollipekka Ojala iloitsi.
”Ensimmäisellä puoliajalla peli oli välillä vähän hidasta. Laitaylivoimien kautta me saimme murtoja matalaa blokkia vastaan ja toisella jaksolla se aukesi. Vauhtia lisättiin ja peli avautui ja edettiin voittoon. Lopulta hyvä näin ja taas me näytimme tosi hyvää luonnetta. Tässä sarjassa jokainen joukkue pystyy laittamaan kampoihin vastustajalleen ja onkin tosi tärkeätä, että Vaasassa ja nyt täällä me kyettiin kääntämään nämä molemmat pelit voitoiksi”, päävalmentaja korosti.
Briotech-tähdet:
3: Niitty Hahl, KuPS
2: Abby Kraemer, IF Gnistan
1: Laura Spenazzatto, KuPS
Viimeisimmät uutiset
22.05.2026
Viisi KuPS-pelaajaa U23-maajoukkueeseen22.05.2026
Liina Nora uurastaa isoilla minuuteilla22.05.2026
Tänään on keltamusta PELIPÄIVÄ!!







