Anni-Maija Kauppila liittyi 200:n kerhoon

Valokuva: Miska Savolainen / Mideas

”Minulle merkitsee paljon se, että olen saanut pelata urani juuri Kuopiossa”

Kuopion Palloseuran keskikenttäpelaaja Anni-Maija Kauppila on saavuttanut hienon tavoitteen menestyksekkäällä pelaajaurallaan. 200:n pelatun liigapelin määrä tuli täyteen viime sunnuntaina pelatussa HPS-ottelussa ja Anni-Maija nousi tämän ansiosta ottelutilastoissa ”kahdensadan” kerhoon. Kauppila on pelannut kaikki liigaottelunsa kuopiolaisjoukkueiden riveissä ja hän on päässyt aitiopaikalta näkemään kuopiolaisen naisfutiksen voimakkaan nousun valtakunnan huipputasolle.

”Olen 16-vuotiaasta lähtien ollut mukana liigajoukkueessa. Oma liigaura alkoi noin kymmenen vuotta sitten Pallokissoissa, jonka kasvatti olen. Minulle merkitse henkilökohtaisesti paljon se, että olen saanut pelata urani juuri Kuopiossa. On ollut hienoa nähdä koko kehityskaari kymmenen vuoden ajalta. Uran alkuajat KMF:ssa ja Pallokissoissa olivat välillä melkoista aaltoliikettä, nyt pelaan neljättä vuotta KuPS:ssa ja koko ajan me olemme menneet ylöspäin. Nyt me olemme Suomen huipulla. On ollut mahtavaa ja hienoa olla tässä mukana”, Kauppila iloitsee.

Europelit kruunaavat huippujännittävän loppukauden

Anni-Maija toimii Suomen Palloliiton aloittaman Tulevaisuuden tähdet-projektin paikallisena KuPS-koordinaattorina ja kuopiolaisseuran läheisen yhteistyökumppanin Intersportin kummipelaajana. KuPS on noussut muutamassa vuodessa Subway Kansallisen Liigan kovimmaksi joukkueeksi ja tavoittelee tänä syksynä toista peräkkäistä Suomen mestaruuttaan.

”Peli kerrallaan me menemme syksyllä eteenpäin, mestaruus on tietenkin tavoitteenamme. Iso panostaminen on mahdollistanut voimakkaan nousujohteisuutemme viime vuosina. Pelaajat pystyvät keskittymään ainoastaan jalkapalloon, hyviä pelaajia on hankittu, valmennus ja olot ovat huippua. Toiminta on tosi laadukasta”, Anni-Maija kiittelee.

Syksyn parhaat ratkaisupelit ovat nyt edessä sarjakauden loppusuoran alkaessa. ”HJK-ottelu oli intensiivinen peli ja katsojille se oli varmasti viihdyttävä ottelu. Se oli parasta naisjalkapalloa Suomessa. Kyllä syksy on futaajan parasta aikaa etenkin nyt kun europelit ovat vielä edessä. Pallokissoissa ei olisi silloin aikoinaan uskaltanut edes kuvitella, että saisi joskus pelata europelejä täällä Kuopiossa. Tänä syksynä se on mahdollista”, pelaaja iloitsee.

Huippujoukkue St. Pölten saapuu Kuopioon ensi viikolla

Kuopiolaisten europelit jatkuvat ensi viikon keskiviikkona 21.9., jolloin itävaltalainen huippujoukkue SKN St.Pölten asettuu vastustajaksi Väre Areenalla. Mestareiden liigan toisen karsintakierroksen kotiottelu alkaa kello 18.30. Kotiottelun pääsyliput ovat parhaillaan ennakkomyynnissä osoitteessa www.tiketti.fi

Tiketin lipunmyyntipisteet Kuopiossa sijaitsevat Sokoksella ja Prismassa. Hanki pääsyliput ennakosta ja tule paikan päälle aistimaan europelien ainutlaatuista ottelutunnelmaa. Nyt taistellaan lohkopaikasta, Banzai !