Anni-Maija Kauppila juhlii lauantaina tuplamestaruutta

”Kolmas peräkkäinen Suomen mestaruus on jotain uskomattoman hienoa”

Tuplamestaruuden saavuttaneen Kuopion Palloseuran upea pelikausi päättyy lauantaina Väre Areenalla. Edessä on kauden viimeinen sarjaottelu pronssijoukkue Åland Unitedia vastaan, jonka päätyttyä kotijoukkue pääsee juhlimaan kolmatta liigamestaruuttaan aiemmin voitetun Suomen cupin lisäksi.

Keskikenttäpelaaja Anni-Maija Kauppila on tuplamestarijoukkueen kokenein pelaaja 222 pelatulla liigaottelullaan. Hän aloitti oman liigauransa aikoinaan Kuopion Mimmi-Futiksessa jatkaen Pallokissojen kautta edelleen keltamustaan Palloseuraan. ”Anttu” on viiden KuPS-vuotensa aikana nähnyt uuden joukkueen kasvamisen alkutekijöistään Suomen parhaimmaksi seurajoukkueeksi.

”Nämä KuPS-vuodet ovat olleet aivan uskomattomia. Vuodet ovat olleet nousujohteisia ja me olemme myös pysyneet ylhäällä kolme vuotta putkeen. Kolmas peräkkäinen Suomen mestaruus on jotain uskomattoman hienoa. Laadukkaat pelaajat on se suurin juttu, joka teki meistä tänä vuonna näin vahvan joukkueen. Tietenkin tarvitaan myös hyvä valmennus ja hyvä pelisuunnitelma joka myös toimii”, Anni-Maija iloitsee. Hän on saavuttanut myös yhden SM-pronssimitalin Pallokissoissa ja yhden pronssimitalin KuPS:ssa 2020.

”Tämä kaikki on parasta mitä voi kotimaan kentillä saada”

KuPS pelasi tällä kaudella erittäin laadukasta jalkapalloa ja koko vuoden jatkunut kova työnteko saa ansaitun palkintonsa. ”Tällä kaudella on tapahtunut todella paljon. Valmentajanvaihdos toi meille uutta buustia ja tulokset ovat olleet hyviä. Historiallista oli se että me voitettiin viimeinkin myös Suomen cup ja saavutettiin sitä kautta tuplamestaruus. Tämä kaikki on parasta mitä voi kotimaan kentillä saada”, Anni-Maija muistuttaa.

”Joukkueessa on tosi hyvä ilmapiiri. Kaikki odottavat innolla lauantaista ottelua, sen loppuvihellystä ja yhteistä juhlaa. Vielä hetken aikaa me saamme olla kaikki yhdessä, sitten meillä alkaa talvitauko ja pelaajat lähtevät kukin omille teilleen vähäksi aikaa. Ilmassa on siten myös paljon haikeutta”, ”Anttu” toteaa. Hänet tullaan kruunaamaan lauantaina tuplamestariksi ja tunteikas päivä tulee lukeutumaan oman pelaajauran hienoimpiin. ”Kyllä se tulee olemaan yksi urani hienoimmista hetkistä ja on varmasti Top-viiden hienoimman joukossa. Terveisiä kotiyleisölle, olette tervetulleita juhlimaan meidän kanssamme”, Kauppila toivoo.

Subway Kansallinen Liiga:
Kuopion Palloseura – Åland United lauantaina klo 15.00


Otteluisäntä: