Kuopion Palloseuran Veikkausliiga-kausi jatkuu sunnuntaina Lahdessa. Sarjakärki KuPS kohtaa vahvaa kautta pelaavan sarjanousija FC Lahden Lahden stadionilla kello 17.00.
Veikkausliigan runkosarja lähestyy ratkaisuhetkiään, ja pisteiden merkitys kasvaa kierros kierrokselta. KuPS lähtee sunnuntain otteluun sarjan kärkipaikalta 40 pisteen saaliilla. Takana FC Inter on viiden pisteen päässä, kun molemmilla joukkueilla on 19 ottelua pelattuna. Runkosarjaa on jäljellä enää kolme kierrosta.
Lahdessa vastaan asettuu yksi sarjan tämän hetken kovakuntoisimmista joukkueista. FC Lahti on kerännyt 19 ottelustaan 26 pistettä ja taistelee tiukasti paikasta kuuden parhaan joukkoon ja Mestaruussarjaan.
Sarjanousijan viime viikkojen vire kertoo olennaisen sunnuntain haasteesta. Viiden edellisen Veikkausliiga-ottelun kuntopuntarissa KuPS on 13 pisteellä ykkösenä ja FC Lahti heti toisena kymmenellä pisteellä. Lahtelaiset ovat voittaneet tuolla jaksolla kolme kertaa, pelanneet kerran tasan ja hävinneet vain kerran. Vielä huomionarvoisempaa on puolustuspään tekeminen: viidessä ottelussa FC Lahti on päästänyt ainoastaan yhden maalin.
KuPSin Valentin Gasc odottaakin vastaan aktiivista ja pallollisesti kärsivällistä joukkuetta.
– Voimme odottaa vahvaa joukkuetta, joka haluaa prässätä korkealta. Pallon kanssa he ovat erittäin kärsivällisiä, erityisesti toppareiden ja maalivahdin kautta pelatessaan, Gasc kuvailee sunnuntain vastustajaa.
Oma peli lähtökohtana
KuPSin edellinen Veikkausliigaottelu päättyi viime sunnuntaina Väre Areenalla 1–1-tasapeliin TPS:n kanssa. Sitä ennen kuopiolaiset olivat voittaneet kuusi liigaottelua peräkkäin.
Tiivis ottelutahti on jatkunut samalla eurokentillä. Torstaina KuPS taisteli Romaniassa paikasta Eurooppaliigan playoff-kierrokselle Universitatea Craiovaa vastaan. Kotijoukkue voitti ottelun 2–1, mutta KuPSin europelit jatkuvat ensi viikolla Konferenssiliigan playoff-kierroksella Shamrock Roversia vastaan.
Craiovassa KuPSin maalin viimeisteli Gasc, joka vei kuopiolaiset ottelun neljännellä minuutilla johtoon.
– Sitä tunnetta on vaikea kuvailla, koska siinä oli niin paljon tunnetta mukana. Maalin tekeminen tärkeässä ottelussa hienoa vastustajaa vastaan on ainutlaatuista, Gasc sanoo.
Torstain jälkeen suunta on kuitenkin käännetty nopeasti takaisin Veikkausliigaan. Sunnuntaina KuPS haluaa Lahdessa ennen kaikkea pitää kiinni omasta identiteetistään.
– Aina kun lähdemme otteluun, vastustajasta riippumatta, haluamme pelata omaa peliämme. Tiedämme olevamme erittäin vaarallisia hyökkäyssuuntaan ja haluamme hallita palloa. Samalla haluamme pitää oman maalin puhtaana, Gasc painottaa.
Kaksi kovavireistä joukkuetta vastakkain
KuPS ja FC Lahti kohtasivat tällä kaudella ensimmäisen kerran toukokuussa Väre Areenalla. Tuolloin pisteet jäivät Kuopioon 2–1-voitolla.
Sunnuntain asetelma on erilainen. Kauden edetessä sarjanousija on osoittanut pystyvänsä haastamaan Veikkausliigan kärkijoukkueita, ja erityisesti viime viikkojen tulokset ovat nostaneet Lahden mukaan tiukkaan taisteluun Mestaruussarjan paikoista. Viiden viimeisen liigaottelun aikana Lahti on muun muassa kaatanut HJK:n, Jaron ja IFK Mariehamnin sekä pelannut viimeksi FC Interin vieraana maalittoman tasapelin.
KuPS puolestaan lähtee runkosarjan loppusuoralle asemasta, jonka joukkue on Gascin mukaan omalla tekemisellään ansainnut.
– Olemme siellä, missä ansaitsemme olla. Olen varma, että tämä joukkue antaa kaikkensa säilyttääkseen tämän aseman ja jatkaakseen pisteiden keräämistä.
Sunnuntain ottelussa on Gascille myös yksi erityisen mieluisa elementti. Lahden stadionilla pelataan luonnonnurmella.
– Rakastan pelaamista nurmella, ja huomenna toivon pystyväni auttamaan joukkuetta omalla esitykselläni. Meillä on yksi tehtävä: kolme pistettä.
FC Lahti – KuPS sunnuntaina 16.8. Lahden stadionilla. Ottelu alkaa kello 17.00 ja on katottavissa tuttuun tapaapn Ruutu+ palvelun kautta.








