KuPS hakee Craiovasta paikkaa Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle

Kuopion Palloseuran eurotaival jatkuu torstai-iltana Romaniassa. KuPS kohtaa Universitatea Craiovan Eurooppa-liigan kolmannen karsintakierroksen toisessa osaottelussa – panoksena paikka kilpailun playoff-kierrokselle ja samalla vähintään Konferenssiliigan liigavaiheeseen.

Lähtökohdat Craiovan iltaan ovat kutkuttavat. Viikko sitten Väre Areenalla pelattu avausosa päättyi 1–1-tasapeliin, joten ottelupari on täysin auki ennen torstain ratkaisua. Mikäli yhteismaalit ovat torstaina varsinaisen peliajan jälkeen tasan, ratkaisua haetaan jatkoajalta ja tarvittaessa rangaistuspotkukilpailusta.

KuPS matkusti Romaniaan tiistaina ja harjoitteli keskiviikkoiltana ottelunäyttämöllä Ion Oblemenco -stadionilla.

Jyry palaa tuttuun ympäristöön

KuPSin keskikenttäpelaaja Tommi Jyrylle Romania ja paikallinen jalkapallokulttuuri ovat tuttuja. Jyry pelasi ennen KuPSiin siirtymistään Petrolul Ploieștin riveissä ja kohtasi Romanian-vuosinaan Universitatea Craiovan useaan otteeseen. Myös torstain ottelunäyttämö Ion Oblemenco on Jyrylle entuudestaan tuttu.

Paluu Craiovaan maistuu Jyrylle – tällä kertaa keltamustissa ja isojen panosten äärellä.

– On hienoa olla jälleen täällä. Edessä on varmasti erittäin kova ottelu, mutta saimme ensimmäisestä ottelusta ihan hyvän tuloksen ja teemme kaikkemme, jotta menemme jatkoon. Tämä on hieno ja intensiivinen stadion, ja olen kuullut, että otteluun on tulossa paljon katsojia. Olen varma, että siitä tulee hieno ottelu, Jyry sanoo.

Avausosa vahvisti uskoa omiin mahdollisuuksiin

Kuopiossa Universitatea Craiova siirtyi avausjaksolla johtoon Ștefan Baiaramin osumalla, mutta KuPS nousi toisella puoliajalla tasoihin Jaime Morenon maalilla. 1–1-tulos jätti otteluparin täysin auki torstain ratkaisuun.

Avauskohtaaminen osoitti Craiovan vaarallisuuden ja yksilötaidon, mutta samalla KuPS sai vahvistuksen sille, että myös romanialaisjoukkue on kaadettavissa.

– Näimme, että heillä on paljon laatua ja että he pystyvät rankaisemaan, jos emme pelaa omalla tasollamme. Samalla näimme viime viikolla myös asioita, joissa tiedämme pystyvämme satuttamaan heitä, Jyry toteaa.

Torstai-iltana edessä on jälleen yksi suuri euroilta. Panokset ovat selvät: voittaja etenee Eurooppa-liigan playoff-kierrokselle ja varmistaa samalla paikkansa vähintään Konferenssiliigan liigavaiheessa. Häviäjän eurotaival jatkuu Konferenssiliigan playoff-kierroksella.

KuPSTV Juuso Ikosen selostuksella

KuPSTV näyttää torstain Universitatea Craiova – KuPS -ottelun suorana lähetyksenä. Lähetyksen toteuttaa Livekset ja selostuksesta vastaa tuttuun tapaan keltamusta ääni Juuso Ikonen.

KuPSTV-tilaajille 4,90 € – TILAAJIEN STRIIMIIN TÄSTÄ

Kertamaksulla 14,90 € – KERTAMAKSUSTRIIMIIN TÄSTÄ

Suosittu Vieraspelistudio Väre Areenalla

KuPS kutsuu kannattajat seuraamaan torstain ratkaisevaa euro-ottelua yhdessä Osuma Klubille Väre Areenalle. Illan otteluun virittäydytään vieraspelistudiossa ennen avauspotkua, minkä jälkeen Universitatea Craiova – KuPS seurataan yhdessä alusta loppuun.

Vieraspelistudio:

  • Osuma Klubi, Väre Areena (K-18), vapaa pääsy
  • Ovet avautuvat klo 18.30
  • Vieraspelistudio klo 19.00
  • Hodaribuffet auki klo 19.00 alkaen
  • Universitatea Craiova – KuPS klo 20.00 (Suomen aikaa)

Illan aikana järjestetään myös tuttu eurovisa, jonka voittajille on luvassa VIP-elämys KuPSin seuraavaan eurokotiotteluun.