Sarjakärki saa vastaansa sarjakolmosen

Veikkausliigan kärkiottelu pelataan lauantaina Väre Areenalla, kun sarjaa johtava Kuopion Palloseura saa vastaansa kolmantena olevan Vaasan Palloseuran. Joukkueiden välillä on kuusi pistettä, joten panokset ovat suuret jo runkosarjan tässä vaiheessa.

Joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti tämän kauden aikana. Kesäkuussa Suomen Cupin puolivälierässä Väre Areenalla varsinainen peliaika päättyi maalittomaan tasapeliin, ja VPS eteni jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Vain muutamaa päivää myöhemmin joukkueet tasasivat Veikkausliigassa pisteet Vaasassa 1–1-lukemin. Lauantaina mitellään siis myös palloseurojen keskinäisestä paremmuudesta.

Arttu Heinonen odottaa jälleen kovaa kamppailua.

– VPS on ollut tänä vuonna tosi kova joukkue ja ihan siellä sarjan kärkipäässä. Me ollaan kohdattu se jo kahdesti tällä kaudella, eikä voittoa ole vielä tullut. Tietysti myös kotona cupissa tullut putoaminen on jäänyt hampaankoloon, joten se tuo varmasti vielä ylimääräistä latausta tähän otteluun. Tiedetään, että vastaan tulee hyvä joukkue, mutta kun saadaan oma peli kuntoon, meillä on hyvät mahdollisuudet pärjätä.

Vaasalaisten pelitapa on KuPSille tuttu.

– Me ollaan käyty hyvin läpi, miten VPS pelaa, ja ollaan siihen valmiita. Sillä on oma selkeä pelityylinsä, mutta me ollaan pelattu niitä vastaan jo useamman kauden ajan ja saatu myös hyviä tuloksia. Luotetaan omaan tekemiseen.

KuPS saapuu otteluun keskeltä eurokiireitä, mutta Heinosen mukaan Mestarien liigan karsintaotteluista on hyötyä myös Veikkausliigaan.

– Kovat euro-ottelut auttavat varmasti myös Veikkausliigassa. Siellä pelien taso on ehkä vielä pykälän verran kovempi, joten kun niissä onnistuu ja saa itseluottamusta, Veikkausliigassa tuntuu usein olevan hieman enemmän aikaa ja tilaa. Silloin pystyy toteuttamaan omaa peliä entistä paremmin.

Tiivis ottelutahti ei ole Heinosen mukaan rasite, vaan pitää ajatukset tiukasti seuraavassa haasteessa.

– Tykkään siitä, että pelejä tulee tiheään. Reissuja ja otteluita on koko ajan, eikä siinä oikeastaan ehdi miettiä muuta kuin seuraavaa peliä. Fokus pysyy luonnostaan siinä, mitä seuraavaksi on edessä.

KuPS johtaa Veikkausliigaa 33 pisteellä ennen FC Interiä, kun taas VPS on vahvan vireensä ansiosta noussut sarjakolmanneksi 27 pisteeseen. KuPS on kerännyt viidestä edellisestä sarjaottelustaan 13 pistettä, kun VPS on napannut kymmenen. Viiden viime kierroksen kuntopuntarissa KuPS on koko sarjan ykkönen ja VPS kolmantena.

Lauantaina Väre Areenalla on tarjolla yksi Veikkausliigakauden tähän asti suurimmista otteluista, kun kaksi sarjan kovakuntoisinta joukkuetta taistelee tärkeistä pisteistä kärkikamppailussa.

OSTA LIPUT LAUANTAIN KÄRKIKAMPPAILUUN >>