Sitkeästi taistellut Kuopion Palloseura kukistui lauantai-illan klassikko-ottelussa Bolt Areenalla
Briotech Kansallisessa Liigassa pelaava Kuopion Palloseura kärsi lauantai-iltana tämän sarjakauden toisen tappionsa. Bolt Areenalla pelattu 11:nnen sarjakierroksen kärkiottelu Helsingin Jalkapalloklubia vastaan päättyi kotijoukkueen voittoon maalein 2-0. Sarjajohtaja HJK viimeisteli omat voitto-osumansa ottelun ensimmäisellä puoliajalla ja ne riittivät tällä kertaa kolmeen arvokkaaseen sarjapisteeseen.
Klubi siirtyi johtoon jo seitsemännellä peliminuutilla, jolloin HJK murtautui laidasta läpi ja hyökkääjä Milja Kiviranta pääsi laukomaan kuopiolaismaalin edustalta 1-0. KuPS-hyökkääjä Aino Kröger pääsi heti seuraavalla peliminuutilla mainioon tasoituspaikkaan, mutta viimeistely-yritys epäonnistui. HJK alkoi tämän jälkeen hallita peliä enemmän ja hyökkääjä Kerttu Sarelius lisäsikin kotijoukkueen johtoasemaa komealla puskumaalillaan 2-0 (28 min). Näissä numeroissa mentiin myös ottelun tauolle.
KuPS teki toisella puoliajalla kaikki viisi pelaajavaihtoaan ja laittoi siten kaikki voimat peliin, sinnikäs takaa-ajo ei kuitenkaan tuottanut kavennusosumia joten kuopiolaiset jäivät nyt toisen kerran ilman maaleja tämän liigakauden aikana.
Uusi KuPS-pelaaja Sini Laaksonen harmitteli vaisua ensimmäistä puoliaikaa
Kuopiolaisten uusin pelaajahankinta Sini Laaksonen pääsi tänään pelaamaan ensimmäisen liigaottelunsa kuopiolaisjoukkueen riveissä. Hän taisteli täydet 90 minuuttia keltamustan keskikenttäryhmityksessä. ”Ensimmäinen puoliaika oli meiltä aika heikko. Me olimme passiivisia, valuimme alas ja nukahdimme pari kertaa. Meillä oli tosi hyviä maalitilanteita tasoitukseen ja jopa mennä johtoon. HJK oli tosi tehokas”, Laaksonen kuvaili ensimmäistä puolikasta.
”Toisella puoliajalla meidän prässimme oli parempaa, terävyys vastustajan maalin edessä jäi kuitenkin puuttumaan. Ei ollut kaikkein paras esitys meiltä, uusi peli tulee kuitenkin pian ja silloin näytetään mihin me pystymme. Itsestä se on silloinkin taas kiinni. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä löysää ja peli pääsi karkaamaan, emmekä me päässeet enää takaisin. Nämä ensimmäiset pelini tulivat eteen aika nopeasti, oli hienoa päästä tänään pelirytmiin kiinni ja loppukaudella odotan joukkueelta hyvää esitystä jokaisessa ottelussa”, Laaksonen sanoi ottelun jälkeisessä RUUTU-haastattelussa.
Ojala: ”Hyvin pienet asiat ratkaisevat nämä kärkipelit”
Päävalmentaja Ollipekka Ojala harmitteli hyökkäyspelin tehottomuutta ja kiitteli toisen puoliajan energistä taisteluilmettä. ”Pettyneitä tietenkin olemme. Tämä ei ollut sitä mitä me halusimme. Kärkipeli on aina kärkipeli ja sen lopputulosta pitää kunnioittaa”, päävalmentaja totesi.
”Ensimmäisellä puoliajalla me emme onnistuneet toivotusti. Me olimme liian passiivisia, laatupaikkoja oli paljon mutta ei vaan tehty maaleja. Paikkoja oli kyllä riittävästi. Toiselle puoliajalle me tulimme kuten pitikin, me olimme aktiivisia ja aggressiivisia. Se ei kuitenkaan riittänyt maalintekoon saakka”, Ojala totesi.
Kuopiolaiset saavat nyt pelata kolme seuraavaa otteluaan omalla kotikentällään Väre Areenalla: ensi keskiviikkona edessä on Suomen Cupin välieräottelu HJK:ta vastaan, viikon kuluttua Väre Areenalla vierailee liigapelissä Tampereen Ilves ja kahden viikon kuluttua kylään tulee samoin liigapelissä Åland United. Edessä on kolme hienoa ja jännittävää huippuottelua peräkkäin oman kotiyleisön edessä ja KuPS-pelaajat lähtevätkin sisukkain mielin keskiviikkoillan välieräotteluun revanssia hankkimaan.
”Keskiviikkona pelin pitää näyttää tuolta, miltä se näytti tänään toisella puoliajalla. Pelin on oltava aktiivista, sillä se on kaiken perusta meidän omassa pelaamisessamme. Passiivisuudella me emme saavuta haluamaamme tulosta. Toisen puoliajan prässi pitää näkyä keskiviikon välierässä. Kaikki pelaajavaihdot tehtiin ja kaikki keinot olivat tänään käytössä, hyvin pienet asiat ratkaisevat nämä kärkipelit”, päävalmentaja muistutti.








