Ruotsalaishyökkääjä on valmis toukokuun lopun taistoihin. Kuopion Palloseuran ruotsalaishyökkääjä Gustav Engvallin äänestä paistaa tyyneys. Jalkapallossa hyökkääjän äännesävyssä tyyneys on usein tulosta maaleista. Niin myös tässä tapauksessa.
Alkukauden ilman maaleja esiintynyt Engvall avasi maalitilinsä keltamustissa viime viikon Suomen Cupin ottelussa PK-35:ta vastaan. Se helpotti.
– Maalin syntymisen hetkellä pintaan nousi helpotus ja onnellisuus. Kyllä se vaan niin on, että hyökkäävässä roolissa pelaavan jalkapalloilijan tekemistä auttaa maalien tekeminen, myöntää 30-vuotias ruotsalainen.
Alkukauden aikana Engvall ei ole vielä puhjennut täyteen loistoonsa, mutta merkit paremmasta ovat olleet ilmassa koko ajan.
Viime lauantaina IFK Mariehamnia vastaan hyökkääjä esiintyi kentällä laadukkaasti, vaikka osumia ei syntynytkään.
– Edellisessä pelissä meillä ei ollut onneakaan mukana. Pelaaminen tuntui silti henkilökohtaisesti hyvältä ja ylipäätään koen olevani koko ajan valmiimpi pelaamaan.
– Alkukauden aikana Jaime Moreno on iskenyt maaleja ja silloin minun roolini on ollut taas vastaavasti erilainen. Olen pelannut oikealla laidalla ja sitten taas vasemmalla laidalla.
– Sellaisilla hetkillä ei ole syytä valittaa tai kiukutella, vaan tehdä hommia joukkueen hyväksi. Se on kaikista olennaisin asia loppujen lopuksi, Engvall muistuttaa.
KuPS pelaa Veikkausliigaa seuraavan kerran jo keskiviikkona, kun Kuopioon saapuu FF Jaro. Muutoinkin toukokuun loppupuristus tarjoaa kuopiolaisille pelejä, joissa kokemusta ja energiaa tarvitaan.
– Meidän pitää mennä eteenpäin joukkueena. Jokainen ymmärtää ja sisäistää roolinsa tässä yhtälössä ja sen, että kaikkia tarvitaan menestymisen eteen. Meillä on isoja tavoitteita tähän kauteen ja niitä tavoitteita varten yhtenäinen suorittaminen ratkaisee paljon.
– Henkilökohtaisesti pidän siitä, että pelataan tiiviiseen tahtiin. Pelaaminen on jalkapallossa ylivoimaisesti parasta. Harjoitukset ovat olleet lyhyempiä, mutta vastaavasti intensiteetti on aivan tapissa. Tämä tuntuu todella hyvältä.
Palataan vielä keskiviikon kotiotteluun FF Jaroa vastaan. Engvallin mukaan homman nimi on harvinaisen selvä.
– Kolmen pisteen kotivoitto. Siitä on kyse. Meidän pitää raapia kotikentällä tulos, josta saamme energiaa ja onnistumisia. Keskiviikkona tähän tarjoutuu täydellinen hetki, painottaa Engvall päiväkäskyään keskiviikon työvuoroon Väre Areenalla.
Vaikka jalkapalloilija elää joukkueen hyvistä tuloksista ja onnistumisista, suuntaa Engvall harjoitusten sekä pelien ulkopuolella täysin erilaiseen ulottuvuuteen. Kalastus on nimittäin vienyt ruotsalaisen sydämen jo pikkupoikana Ruotsissa.
– Kalastus on todella lähellä sydäntäni. Siinä on jotain sellaista, josta saan nautintoa. Kun saavuin Kuopioon, niin ryhdyin kevään alkaessa selvittämään vesistöjä, jonne iskeä vapaa-ajalla.
Ja niitähän Kuopion ympäriltä eittämättä löytyy. Engvall on erityisesti yhden kalalajin perässä, kun onkeensa tarttuu.
– Hauki. Vaikka se ei olekaan ehkä mikään ruokakala, niin niitä minä tykkään kalastaa. En niinkään ruokapöytää varten, vaan jopa eräänlaisena urheilumuotona.
– Meillä on joukkueessa muitakin innokkaita kalamiehiä. Esimerkiksi Johannes Kreidl omistaa veneen, jolla meidän on tarkoitus lähteä vesille seuraavalla pidemmällä ottelutauolla.
Mitä yhteistä on kalastamisella ja maalinteolla jalkapallokentällä?
– Hah! Molemmat vaativat kovaa työtä, keskittyneisyyttä, sekä erilaisia tekniikoita onnistumisen eteen. Ja kyllähän kalastaja haluaa saada voittoja järvellä siinä missä jalkapalloilijakin kentällä, Engvall naurahtaa.
Iskeekö Engvallin koukut keskiviikkona FF Jaroon? Se selviää Väre Areenalla klo 19 alkaen.








