SJK vei pisteet Liigacupissa – KuPS Akatemialle arvokas oppitunti Seinäjoella

Kuopion Palloseuran Liigacup-ottelu Seinäjoella päättyi tappioon, kun isäntäjoukkue SJK oli vahvempi lukemin 3–0 (2–0). KuPSia ottelussa edusti Akatemiajoukkue.

Ottelu alkoi KuPSin kannalta haastavasti, sillä SJK siirtyi johtoon jo ottelun alkuhetkillä. Tästä huolimatta KuPS Akatemia pystyi avaamaan peliä rohkeasti ja ensimmäinen jakso oli ilmeeltään kilpailukykyinen, vaikka tauolle mentiin kotijoukkueen kahden maalin johtoasemassa.

Toiselle jaksolle KuPS muutti hieman puolustusmuotoaan, mutta pelin rytmi kääntyi entistä selvemmin SJK:lle. Akatemia joutui puolustamaan pitkiä jaksoja, mikä vaikeutti hyökkäyspelin rakentamista ja pallollisen pelaamisen laatua. Kotijoukkue viimeisteli vielä kertaalleen ja sinetöi ottelun 3–0-voittoon.

KuPS Akatemian päävalmentaja Juho Neuvonen näki ottelussa paljon positiivista, tuloksesta huolimatta.

”Peli oli odotetun kaltainen. Ensimmäinen jakso oli alun maalista riippumatta hyvää tekemistä. Toiselle jaksolle muutettiin hieman puolustusmuotoa, mutta emme saaneet ajatusta riittävän hyvin vietyä tauolla pelaajille ja se näkyi toisen jakson alun hakemisena,” Neuvonen arvioi.

”Hyökkäysten eteneminen oli haastavaa ja jouduimme puolustamaan suuren osan ajasta, jolloin pallollisen pelaamisen laatu kärsi. Ilme ja esitys olivat kuitenkin positiivisia joukkueiden tasoero huomioon ottaen. Saatiin erittäin hyvää harjoitusta ja arvokasta videomateriaalia erityisesti puolustamiseen liittyen. Olen ylpeä jätkistä – yrittämisen taso oli loppuun asti korkea,” Neuvonen jatkoi.

KuPS Akatemialle ottelu tarjosi arvokkaan mittarin Liigacupin vaatimustasosta sekä tärkeitä oppeja tulevaa kautta ajatellen.

Kuopion Palloseura kohtaa ensi viikon lauantaina 14.2. klo 13.00 Ilvesen Liigacup-ottelussa Tammelan Stadionilla. Ottelu on virallisesti KuPSin kotiottelu, mutta käytännön järjestelyistä vastaa Ilves. Ottelu pelataan Tammelassa, sillä KuPS kohtaa samalla stadionilla Konferenssiliigan playoff-vaiheen ottelussa 19.2. puolalaisen Lech Poznanin.

LIIGACUP OTTELUN LIPUT TÄSTÄ >>

KONFERENSSILIIGAN PLAYOFF-VAIHEEN LIPUT JA KULJETUKSET TÄSTÄ >>